Jack Bauer ja 24 tekevät paluun - kuvaukset käynnissä Lontoossa

Neljän vuoden odotus on ohi, kun Kiefer Sutherlandin tähdittämä suosikkitrilleri 24 saa vihdoin jatkoa. Kesä tuo tv-ruutuun myös muita kiinnostavia tuttavuuksia.

Kesäkuun 1. päivä starttaavan 12-osaisen 24 - Lontoon kuvaukset ovat paraikaa käynnissä Länsi-Lontoossa, jossa 24-näyttelijät ovat pitäneet majaansa alkuvuodesta saakka. Uudella kaudella on luvassa jälleen uskomattomia käänteitä, joista osa tuli totaalisena yllätyksenä myös näyttelijöille.

- Luvassa on todellisia sokkiyllätyksiä, enkä ollut uskoa silmiäni, kun luin ensimmäistä kertaa käsikirjoitusta läpi, Jack Bauerin aisaparia näyttelevä Mary Lynn Rajskub nauraa.

Agentti Jack Bauer palaa ruutuun neljän vuoden tauon jälkeen. Sarjassa nähdään tuttuun tapaan muun muassa Kim Raver. Uusina vahvistuksina yhdeksännelle kaudelle on saatu konkarinäyttelijät Tate Donovan ja Benjamin Bratt sekä nuori mallikomistus Giles Matthey.

Vuonna 2001 startannut 24 on saanut huikeat 73 Emmy- sekä 12 Golden Globe -ehdokkuutta. Emmyn parhaasta draamasarjasta 24 voitti vuonna 2006. 24 - Lontoon vastaavana tuottaja toimiva Sutherland on niin ikään ollut Emmy-ehdolla lukuisia kertoja ja pokkasi parhaan miespääosan Emmyn vuonna 2006.

MTV3:n ohjelmistossa nähdään 16. kesäkuuta alkaen myös kiinnostava uutuustrilleri, kun maaliskuussa Amerikassa ensi-iltansa saanut Uhka (Crisis) nähdään Suomessa.  Sarjassa joukko vaikutusvaltaisten amerikkalaisten lapsia kidnapataan kesken luokkaretken, ja näyttelijäkaartissa nähdään muun muassa Salaiset kansiot -tähti Gillian Andersson sekä monista tv-sarjoista ja elokuvista tuttu Dermot Mulroney.

Kesän tv-tarjonnassa muita ulkomaisia tärppejä ovat 18.6. alkaen Subilla nähtävä The Hero, jossa showpainijana mainetta niittänyt näyttelijä Dwayne ”The Rock” Johnson etsii sankaria, joka pärjää tehtävissä, joissa testataan niin fysiikkaa, henkistä kanttia, rohkeutta, joukkuehenkeä kuin moraaliakin. Kisaajina on yhdysvaltalaisia eri elämänaloilta: sinkkuäiti, kirurgi, poliisi.

Uudet kaudet nähdään Subilla myös Pahan jäljillä - (29.5.), Carrien päiväkirjat - (3.6.) sekä American Horror Story (5.6.) -suosikeista.

Piristävä kesähelmi on Avalla 10.6. alusta saakka esitettävä ruotsalaishitti Solsidan.

Lue myös:

    Uusimmat