Jaakko Loukkolan oli tarkoitus esiintyä Tatu ja Patu pihalla -kesäteatterissa – ohjaaja kertoo produktion tilanteesta suuren surun keskellä

Jaakko Loukkolan oli määrä esiintyä heinäkuussa koko perheen Tatu ja Patu pihalla -esityksessä Viikinsaaren kesäteatterissa.

Tiistaina uutisoitiin, että Pikku Kakkosesta tuttu näyttelijä Jaakko Loukkola on kuollut 35-vuotiaana. Loukkola tunnettiin erityisesti Pikku Kakkosen Seikkailukoneen Reppu-Heppuna.

Loukkolan oli tarkoitus esiintyä tänä kesänä Tatu ja Patu pihalla -esityksessä Viikinsaaren kesäteatterissa. Tatu ja Patu pihalla -esityksen ohjaaja ja Suomen Kiertueteatterin toimitusjohtaja Janne Jämsä kertoo MTV Uutisille, että koko työryhmä on järkyttynyt ja pahoillaan Loukkolan äkillisestä poismenosta.

– Työryhmän kaikki ajatukset ja sympatiat ovat Jaakon perheen luona. Olemme osoittaneet syvät osanotot koko perheelle ja kaikille läheisille, hän kertoo.

Jämsän mukaan Tatu ja Patu pihalla -esityksen tilanteesta on käyty keskustelua Loukkolan perheen kanssa. Hänen mukaansa työryhmä koki äärimmäisen tärkeäksi kuulla edesmenneen näyttelijän perheen ajatuksia ja huomioida heidän tunteensa produktion tilannetta pohtiessaan.

Jämsä kertoo, että keskustelujen myötä kaikki osapuolet tulivat yksimielisesti siihen tulokseen, että työryhmä jatkaa kyseisen produktion valmistamista ja saattamista ensi-iltaan, joka koittaa 2. heinäkuuta.

– Vaikka kaikki meistä ymmärtävät, ettei Jaakkoa pysty korvaamaan mitenkään, mutta haluamme tehdä tämän esityksen valmiiksi ja tuoda sen ensi-iltaan kunnioittaaksemme Jaakon muistoa ja hänen merkittävää työtään lastenkulttuurin ja -teatterin saralla. Tämä tuleva esitys tullaan omistamaan Jaakolle ja hänen muistolleen, hän sanoo.

Jämsä kertoo, että esitykseen pyritään löytämään toinen aisapari näyttelijä Lassi Jämsälle, joka nähdään Tatu ja Patu pihalla -esityksen toisessa pääroolissa. Hän kuitenkin painottaa, että kyseessä on Loukkolan poismenon myötä iso paikka täytettäväksi. 

Juttua muokattu 7.6.2023 klo 16.01: Korjattu Tatu ja Patu pihalla -esityksen ensi-illan päivämäärä.

Lue myös:

    Uusimmat