Itsemurhaa hautoneen rouvan tapaus herätti kansalaisten huomion – paikalle osunut MTV:n ralliselostaja: "Se kenties oli hänelle viimeinen hätähuuto"

MTV:n ralliselostajan Aleksis Ärjen kohtaaminen itsemurhaa suunnitelleen vanhemman rouvan kanssa on herättänyt laajaa huomiota. Ärjen mukaan hän on saanut tapauksen uutisoinnin jälkeen lukemattomia viestejä tutuilta ja tuntemattomilta.    

Aleksis Ärje kohtasi rollaattorin kanssa liikkuneen vanhemman rouvan palatessaan perjantai-iltana MTV:n studiolta, jossa hän oli ollut selostamassa rallia. 

Huomasin, että rouva on lähdössä ovestaan ulos, ja hän pyysi minua auttamaan ulko-oven kanssa, Ärje kertoo. 

Ärje kertoo varoitelleensa rouvaa kävelytien liukkaudesta. Päästyään ovesta ulos kadulle rouva kertoi Ärjelle olevansa menossa tekemään itsemurhan. 

Sanoin, että anteeksi mitä sanoitte ja hän toisti saman uudelleen. Hän oli todella päättäväinen asian suhteen, Ärje kertoo. 

Ärje kehotti rouvaa olemaan tekemättä itsemurhaa. Hän myös kertoi rouvalle soittavansa hätäkeskukseen.

Rouva sanoi, että älä soita, vaan anna minun kuolla rauhassa. 

Ärjen mukaan rouvan olemus oli hyvin neutraali ja hän kertoi Ärjelle olevansa jo vanha. 

Poliisi saapui paikalle nopeasti

Hätäkeskus ohjeisti Ärjeä seuraamaan rouvaa ja pitämään näköyhteyden. Noin puolen kilometrin päässä vaikeasti, mutta päättäväisesti rollaattorinsa kanssa edennyt rouva astui sisään avoinna olevaan rappukäytävään. Ärje uskoo hänen huomanneen seuraajansa ja lähellä liikkuvat poliisipartiot. 

Ärjen mukaan hätäkeskus reagoi tilanteessa välittömästi, ja pian paikalla oli kaksi poliisipartiota. 

Hän jatkoi matkaansa vasta poliisin saavuttua rappukäytävän luo ja annettua luvan lähteä. 

Hätäkeskuksen toiminta oli hienoa, he toimivat siinä kyllä todella nopeasti, Ärje sanoo. 

Pari päivää tapahtumien jälkeen Ärje pohtii, oliko rouvan päätös kertoa hänelle aikeistaan avunpyyntö.

Mietin, että miksi hän kertoi. Kyllä se kenties oli hänelle sellainen viimeinen hätähuuto.

Hädässä olevia on autettava

Ärjelle tapauksesta jäi päällimmäiseksi ristiriitainen ja surullinen tunne.

Tilanne oli erikoinen. Ensin olen selostamassa rallia, ja sitten selostan, missä me olemme menossa poliisille. 

Samalla hän on helpottunut, että pystyi edesauttamaan tilanteen ratkeamista. 

Itseä olisi jäänyt painamaan, jos en olisi tarttunut tilanteeseen, Ärje sanoo. 

Hän halusi jakaa tapauksen, jotta apua tarvitsevat eivät jäisi huomaamatta. 

Jos jollain on hätä, niin toivon että hädässä olevia autetaan, Ärje sanoo. 

Tapauksen tultua julki hänon saanut runsaasti viestejä erityisesti sosiaalisen median kautta niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Pelkästään Ärjen julkaisu viestipalvelu X:ssä on kerännyt kymmeniä kommentteja ja yli 800 tykkäystä. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

---

Pahaan oloon saa apua ympäri vuorokauden päivystävästä MIELI ry:n Kriisipuhelimesta numerosta 09 2525 0111. Numeroon voi soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti. Surunauha ry:n numerot 044 751 9916 ja 044 977 9428 palvelevat arkisin klo 9–15.

Lue myös:

    Uusimmat