Istuen syöminen voi auttaa painon pudottamisessa – kunhan et katso televisiota!

Syödessä ei pitäisi samalla tehdä mitään muuta, jos tavoitteena on painonpudotus, kertoo tuore selvitys.

Surreyn yliopistossa tehty ja Journal of Health Psykology -lehdessä julkaistu selvitys seurasi 60 naisen syömistä, joista osa yritti pudottaa painoaan ja osa ei. Naiset jaettiin kolmeen ryhmään, ja jokaiselle heistä annettiin syötäväksi myslipatukka.

Ensimmäinen ryhmä käveli käytävällä syödessään patukkaa, toinen katsoi viiden minuutin pätkiä Frendeistä, ja kolmas ryhmä keskusteli samalla toisen ihmisen kanssa istualtaan. Tämän jälkeen jokainen tutkimukseen osallistunut täytti kyselylomakkeen ja teki makutestin, jossa vaihtoehtoina oli suklaata, rypäleitä, sipsejä ja porkkanapaloja.

Kävely vei huomion muualle – ja sai syömään enemmän

Ne naiset, jotka yrittivät pudottaa painoaan, napostelivat enemmän jos he olivat syöneet myslipatukan kävellessään. He myös söivät viisi kertaa enemmän tarjolla ollutta suklaata.

Psykologian professori Jane Ogdenin mukaan ilmiö voi liittyä huomion kiinnittämiseen johonkin muuhun syömisen aikana.

– Kävely on voimakas huomion muualle viejä, joka häiritsee keskittymistä ruokailun ja näläntunteen yhteyteen, Ogden selittää.

– Kyse voi olla myös siitä, että kävely ajatellaan liikuntana, mikä oikeuttaa ylensyömiseen myöhemmin ikään kuin palkintona.

Keskity syömiseen

Liikkuessa syöminen todettiin siis huonoimmaksi vaihtoehdoksi, mutta Frendit-maratonin katsominen syödessä on myös huono vaihtoehto. Televisio on yksi tehokas huomion kiinnittäjä, joka voi johtaa ylimääräisten kilojen kertymiseen. Kun syödessä keskittyy vain ruokaansa tv:n tai kävelyn sijaan, tulee todennäköisesti syötyä vähemmän.

Tietoisesti ruokansa nauttivien on osoitettu omaavan keskimäärin alemman painoindeksin. Jos tapanasi on jo syödä ruokaasi keskittyen, voit kokeilla syödä hitaammin keskittyen tarkemmin makuun ja pureskelemaan huolella jokaisen suupalan.

Tuliko ahmittua tv:n ääressä liikaa? Kurkkaa videolta vinkit tehokkaaseen kahvakuulatreeniin, jonka voi tehdä helposti kotonakin.

Lue myös:

    Uusimmat