Fennoskandian kilpi on Euroopan vanhinta, runsasmetallista kallioperää. Uunituore kirja malminetsijöistä valottaa sitä, kuinka suuria virheitä Suomessa kaivosalalla on tehty. Toimittaja-kirjailija Elina Grundström vaatii, että asiat voitaisiin tehdä tulevaisuudessa toisin.
Mitä eroa on geologilla ja perhepizzalla? – Perhepizza voi ruokkia perheen.
Tämä kahden sinnikkään australialaisen geologin suosikkivitsi tiivistää, kuinka pitkä piimä on prosessi malminetsinnästä menestyksekkääseen kaivostoimintaan. Työttömät australialaiset geologit, Mark Saxon ja Michael Hudson, tulivat vuosituhannen alussa varta vasten Skandinaviaan etsimään kultaa.
"Junioriyhtiöiden" omistajia
Elina Grundström kutsuu parivaljakkoa junioriyhtiöiden omistajiksi. Junioriyhtiöt valtaavat esiintymiä, hankkivat sijoituksia, tutkivat lisää ja ehkä löytävät jotain merkittävää, jonka jälkeen myyvät ne isommille.
Malminetsijät-teos kertoo geologien menestystarinan kautta sen, kuinka helposti suomalaisomaisuus päätyy Kanadan lipun alle. Kanadasta käsin toimii kaivosalaan erikoistunut pörssi.
– Tavoite on ollut kirjoittaa kansainvälisen tason tietokirja, jossa kertomusmuotoisuus auttaisi hahmottamaan merkityksellisiä ja mielestäni uusia asioita, kertoo Grundström kirjan teemastaan.
– Olen halunnut selvittää isoja asioita, jotka liittyvät toisaalta Suomen kaivosbuumiin ja sen tapahtumiin. Ja miten voitaisiin toimia, että seuraava buumi olisi kestävämpi ja enemmän suomalaisten hallussa.
Grundström sivaltaa heti kirjan ensimmäisellä sivulla:
"Maankuoren rikkauksiin liittyy kaksi arkaaista perustarinaa, jotka ohjaavat ihmisten ajattelua, kun he pyrkivät ymmärtämään kaivostoimintaa. Ne ovat aarteen löytäminen ja aarteen ryöstäminen."
Vähemmän seikkailua, enemmän tutkintaa
Kuulostaa seikkailulta. Ja Grundström haluaisi päästä eroon juuri näistä seikkailunhaluisista yrityksistä.
– Ei ulkomaalainen toimija ole välttämättä huono asia. Enemmän huolettaa se, että tämän toimintatavan kautta käy helposti niin, että Suomessa itse kaivoksia aloittavat tarpeettoman pienet yhtiöt. Seikkailuhenkiset firmat.
– Sitten tulee näitä muutaman vuoden toimivia suhdannekaivoksia, jotka toimivat vain silloin, kun hinnat ovat huipussaan ja jättävät jälkeensä ehkä ympäristöongelmia. Mutta joilta kuitenkin puuttuu pääoma ongelmatilanteita varten. Tätä on valitettavasti nähty Suomen kaivosbuumissa, Grundström toteaa.
Suomalaislöydöt usein muiden omistukseen
Kirja kuvaa hyvin alan nousuja ja laskuja. 1990-luvulle tultaessa metallien hintojen lasku sai kaivosväen pistämään lappuja luukulle.
Hinnat kuitenkin pompsahtivat seuraavalla vuosikymmenellä. Hintanousu oli melkoista vuosina 2004–2011.
Heräsi buumi, joka johti tilanteeseen, jossa vuonna 2013 noin 15 prosenttia Suomen pinta-alasta oli varattu malminetsintää varten. Löydökset päätyvät usein ulkomaiseen omistukseen, vaikka malmiaihiot ovat monesti suomalaisten löytämiä.
– Vuonna 2013, kun tein kirjaa, Torontossa oli 15 Suomessa toimivaa kaivosyhtiötä. Helsingin pörssissä niitä oli kolme. Suomessa on todella hyvä kallioperä ja maailman parhaimpia geologeja. Mutta täällä ei osata alkuvaiheen kaivosbisnestä. Ei osata tuotteistamista eikä hyvien esiintymien muuttamista tarinoiksi.
Suomen kaksi suurta mokaa
Tai tarinoita kyllä löytyy, mutta ne eivät ole kovin kannustavia. Grundström mainitsee niistä kaksi.
– Suomessa on tehty kaksi suurta mokaa. Meillä ei ymmärretä metallien hintakehitystä. Silloin kun Outokumpu luopui kaikesta, kaivostoiminnan supersykli oli juuri alkamassa. Toinen moka oli se, että Talvivaara perustettiin nikkelin hintahuipulla. Kaikkien olisi pitänyt tietää, että hinnat lähtevät laskemaan.
Kirja ei pelkästään kritisoi kaivosteollisuuden ongelmallisuutta, vaan avaa myös alalla toimivien yritysten kamppailua eri vaatimusten ristipaineissa. Jotta uskaltaisi rahoittaa, pitää osata ennakoida.
Onko metallien hinnoissa minkä verran ennakoituvuutta?
– 2000-luvulla luonnonvarojen saatavuus on vaikeutunut. Malminetsintään käytetään kauhean paljon enemmän rahaa kuin aikaisemmin. Silti hyviä uusia esiintymiä löytyy vain vähän.
– Hintakehitys on muuttunut vaikeammin ennustettavammaksi. Raaka-aineiden hinnat ovat kuitenkin ennustettavampia kuin esimerkiksi pörssikurssit. Sykli on säilynyt, mutta se on voinut jyrkentyä.
"Ongelmakaivosten malmi on köyhää"
2000-luvulla virinnyt toiminnan kasvu synnytti niin sanotun rapatessa roiskuu -ilmiön. Ilmiön, joka loi myös tutkivaa kaivosjournalismia.
Tässä vaiheessa osa lukijoista saattaa ajatella, että kirja on jälleen yksi osa sitä tuttua Talvivaaraa. Näin ei kuitenkaan ole. Talvivaara toimii kuitenkin mainiona varoittava esimerkkinä. Näin Grundström kuvailee kirjassaan:
"Talvivaaran ja muidenkin Suomen nykyisten ongelmakaivosten talousvaikeudet ja ympäristöhaitat johtuvat pitkälti siitä, että niiden malmi on köyhää. Siksi kiveä pitää louhia valtavat määrät."
Mutta miten tämä on mahdollista? Eikös Suomen maaperä olekaan malmirikasta?
– Yksi syy on malminetsinnän puute. Suomea ei ole tutkittu tarpeeksi. Kaivoslupa on annettu automaattisesti niillekin, jotka ovat halunneet pistää pystyyn suhdannekaivoksen. Lupakäytäntöihin pitäisi saada tiukkuutta.
Geologiopiskelijat Slushiin?
Grundströmillä on toivelistalla myöskin muita konkreettisia parannusehdotuksia tulevan varalle.
– Meiltä puuttuu kokonaan osaaminen siitä, miten perustetaan kaivosalan start up -yhtiö. Meillä on vanha valtionyhtiöiden perinne. Tarvitsisimme uuden sukupolven nuoria geologeja, jotka voisivat ajatella toimintaa start up -yhtiöiden näkökulmasta.
Uskotko, että näin tulee tapahtumaan?
– En, ei ainakaan vielä. Globaali kaivosalan lama leikkasi rahoituksen kaivosalalta. Ei ole sellaisia yrittäjiä, jotka ottaisivat riskin. Kenellekään ei tule edes mieleen, että nuoret geologian opiskelijat rupeaisivat käymään Slushissa.
– Kun puhutaan malminetsintään tarvittavista rahoista, puhutaan miljoonista, harvemmin useista kymmenistä miljoonista. Esiintymät pysyisivät meidän hallussa, jos olisi pieniä yrityksiä, jotka tekisivät sen tutkimuksen kaivosaihiovaiheeseen saakka.
"Talvivaara-rahoilla tehtäisiin aika paljon malminetsintää"
Kirjailija puuttuisi myös koulutukseen.
– Kaivosalalle pitäisi saada se ajatus, että suomalaisia pitäisi tukea ymmärtämään kaivosbisneksen alkupäätä. Ajattelutavan muutosta tarvitaan myös.
– Ei se malminetsintä mitään tähtitiedettä ole. Pitäisi oppia hakemaan rohkeasti markkinoilta rahaa ja suunnata suomalaista rahoitusta malminetsintään ja huolehtia, että kansainvälinen kaivosbisnes on vahva osa geologien koulutusta. Se, minkä Talvivaara saa kuussa, sillä tehtäisiin aika paljon malminetsintää.
Aina voi vertailla Ruotsiin. Tehdään se nytkin. Ei liene yllätys, että naapurimaassamme tehdään tässäkin asiassa toisin.
– Ruotsin pörssissä on paljon enemmän alkuvaiheen kaivosyhtiöitä. Siellä rahoitus ja ala itse toimii paremmin kuin Suomessa.
– Vuosituhannen lopussa tehtiin hirveä moka, kun Outokumpu irtisanoi geologinsa ja suomalainen kaivostoiminta loppui melkein kokonaan. Samaan aikaan Ruotsissa Bolideniä pääomitettiin ruotsalaisten taholta. Tänä vuonna Boliden osti kaksi suomalaista kaivosta, meidän kaikkein parhaimpia kaivoksia. Yhtiö on myös panostanut metallien kierrättämiseen.
Älymaailma on Grundströmin mukaan luonut ymmärrykseemme puutteita.
– Suomessa ei ymmärretä ollenkaan sitä, että riippuvuus harvinaisista raaka-aineista on lisääntynyt, koska uusissa laitteissa on valtava määrä harvinaisia metalleja, joiden saatavuuteen tulee helposti pullonkauloja. Yhdessä päätelaitteessa niitä saattaa olla kymmeniä. Uusia raaka-aineita on otettu käyttöön tosi paljon.
Huomio kohdistuu Lappiin
Jotkut yritykset epäonnistuvat, toisten muutaman sentin osakkeet tuottavat satakertaisiakin voittoja. Moni haaveilee äkkirikastumisesta.
Se kuitenkin vaatisi junioriyhtiöiden rahoitusta, joka on ollut jäässä jo useamman vuoden.
"Isojen bileiden jälkeen tulee iso krapula", ilmaisee asian kirjassa geologiliikemies Michael Hudson.
Kesällä 2016 alan yrityksiä tippuili pörssistä viikoittain, sillä niillä ei ollut varaa enää edes pörssin vuosimaksuun. Uusi buumi voi olla silti kohta jo täällä.
– On vain ajan kysymys, kun meillä on seuraava malminetsintäbuumi. Toivottavasti silloin tutkitaan enemmän.
Vuonna 2015 Suomessa tehtiin yhteensä noin 130 kilometriä tutkimuskairauksia – se on vain kolmannes vuosikymmenen alun kairausmääristä.
Tarina ei ole kuitenkaan ohi. Keväällä 2016 Suomeen ilmestyi puolisen tusinaa aimmin tuntematonta kanadalaista tai australialaista junioriyhtiötä, jotka ovat erityisen kiinnostuneita Lapin vihreäkivivyöhykkeestä Sakatin innoittamana.
"Muotihuumeeksi" ennakoidaan muun muassa sähköautojen akkuihin tarvittavaa litiumia.
Vaikka yhtiöillä ei ole nyt rahaa kairata, malminetsintälupien pinta-ala on kasvanut. Monen kädet syyhyävät.