Jo lapsena Reettaa* revittiin, heiteltiin ja potkittiin pitkin kotia. Aikuisena hän jatkoi kerta kerran jälkeen suhdetta miehen kanssa, joka löi, huitoi kirveellä, yritti raiskata ja heitti alas parvekkeelta aiheuttaen hänelle mahdollisesti keskenmenon. Poliisin lausahdus herätti Reetan: "Tämä loppuu vasta sitten, kun haemme sinut ruumispussissa".
Se alkoi pienenä – Reetan ensimmäisissä muistikuvissa alle kolmivuotiaana. Sijaisperheen isä joi, rikkoi tavaroita ja löi äitiä. Välillä he pakenivat isoveljen kanssa kolmistaan pakkasella pelkissä yöpuvuissa autoon nukkumaan.
Kun Reetta oli kuusi, vanhemmat erosivat. Isä jatkoi silti väkivallalla ja aseilla uhkailua. Hän haki lapset toisinaan väkisin luokseen. Kahden vuoden päästä tilanne rauhoittui sen verran, että isoveli uskalsi alkaa nukkua öitä. Reetta ei vieläkään.
– Sijaislasten valvoja kävi säännöllisesti tarkistamassa kotiolomme, mutta meistä kukaan ei kertonut mitään kellekään. Perheessämme oli kirjoittamaton sääntö, että poliisia ei saa soittaa. Sen yhden ainoan kerran, kun veljeni sitä uhmasi, juttu ei edennyt mihinkään. Äitikään ei uskaltanut koskaan mennä sairaalaan paikkaamaan haavojaan, koska hän pelkäsi, että sijaislapsena minut otettaisiin pois, Reetta kertoo.
Äiti ei uskonut tai halunnut uskoa
Äidin seuraava puoliso ei sietänyt lapsia.
– Hän ei hyväksynyt varsinkaan minua missään muodossa – liekö johtunut siitä, että olen ulkomaalaissyntyinen. Otimme todella rajusti yhteen. Muka fyysisen kurittamisen nimissä hän nosti minua hiuksista ilmaan, repi ylös pitkin rappusia, heitti huoneen lattialle ja potkaisi vielä perään.
– Eräänä yönä heräsin siihen, että veljeni heilui puukon kanssa miestä vastaan ja pisti tämän seinää vasten. Kukaan ei ole suostunut kertomaan, mistä siinä oli kyse, mutta epäilen veljen puolustaneen minua. Olin hänelle hyvin tärkeä, ja hän tiesi miehen satuttavan minua.
Niin tiesi Reetan äitikin, sillä Reetta kertoi siitä itse avoimesti.
– Mutta äiti ei ehkä vain uskonut tai halunnut uskoa. Vasta puukkoepisodin jälkeen hän alkoi ilmeisesti ymmärtää, että neljän seinän sisällä todella tapahtui jotakin silloin, kun hän ei ollut paikalla. Ei mennyt enää kauaa, kun he erosivat. Pari–kolme vuotta tätä kuitenkin kesti.
Tönäisi alas parvekkeelta
Koulukiusattu Reetta alkoi myöhemmin käyttää huumeita. Vuonna 2001 hän meni hoitoon päästäkseen niistä eroon.
– Hoidossa tapasin alkoholistimiehen, jonka kanssa olimme todella samanhenkisiä. Puhuimme yömyöhään ja karkasimme pusikoihin, ettei kukaan näkisi – kuntoutujat eivät olisi saaneet seurustella keskenään. Olimme molemmat kuivilla, ja minä rakastuin.
– Näin jälkiviisaana ajatellen oli tietysti aika typerää ottaa itselleen puoliso hoitolaitoksesta, kun vasta itsekin yritti oikeasti saada elämäänsä kuntoon. Olen kuitenkin aina elänyt enemmän tunteella kuin järjellä, Reetta sanoo.
Kun suhde tuli ilmi, mies siirrettiin toiseen hoitolaan. Puolen vuoden päästä molempien edettyä toipumisessa niin, että itsenäisesti asuminen oli mahdollista, heidät sijoitettiin yhteen.
Sitten muutaman kuukauden päästä se tapahtui ensimmäisen kerran.
– Minulla oli jostain syystä tapana sallia miesystäväni juoda silloin tällöin. Eräänä marraskuisena iltana hän oli kotonamme ympäripäissään ystävänsä kanssa, ja meille puhkesi riita. Hän alkoi repiä minua ympäriinsä. Karkasin parvekkeelle, mutta hän seurasi perässä. Ystävä tuli väliin liian myöhään. Mies tönäisi minut alas ensimmäisen kerroksen parvekkeelta. Olin 15. viikolla raskaana, ja sain keskenmenon.
Antoi anteeksi
Reetta vuoti niin paljon verta, että miehen ystävä soitti paikalle ambulanssin. Mies itse itki lähes hysteerisesti.
– En tiedä, pelästyikö hän minun puolestani vai tajusiko, että oikeasti tappoi oman lapsensa.
– Vaikka myöhemmin sanoin, että olisihan se voinut mennä kesken muutenkin, niin nyt kahden elävän lapsen äitinä tiedän, että ainakin henkimaailman puolella tapahtunut oli miehen syytä. Menin itse pariksi päiväksi aivan sekaisin. Retkahdin hetkellisesti takaisin huumeisiin. Vietettyäni vuorokauden pää jäässä jossain ulkona menin takaisin kuntoutukseen.
Reetta ja miesystävä keskustelivat hoitolan työntekijöiden kanssa siitä, laitettaisiinko heidät asumaan erilleen.
– Jokaisella järkevällä ihmisellä hälytyskellot olisivat varmaan soineet, mutta me halusimme jatkaa yhdessä. Annoin anteeksi. Kuukauden päästä olin taas raskaana.
Kättä pidempää ja panttivankitilanteita
Lapsen odotuksen myötä väkivaltaisuus loppui joksikin aikaa.
– Äitienpäivänä, raskauden puolivälissä, hän sitten löi minulta yhdellä nyrkiniskulla molemmat silmät mustiksi. Vatsanseutuun hän ei koskenut tai heitellyt seinille, mutta muuten kynnys väkivaltaan selkeästi madaltui. Siihen ei vaadittu sen enempää kuin että vaikka työnsin häntä omalle puolelle nukkumaan, kun hän kännipäissään käännähti makaamaan päälleni. Hän vain heräsi ja sekosi.
Kun esikoispoika syntyi, tilanne paheni selvästi.
– Silloin hän alkoi taas riepottelemaan, potkimaan, kuristamaan ja heittelemään minua kunnolla päin seiniä. Vuosi vuodelta mukaan alkoi tulla kättä pidempää. Välillä hän piti minua panttivankina: lukitsi huoneeseen, hajotti puhelimen, vei autonavaimet… Päiväkodissa ihmeteltiin, kun minua ei saatu kiinni eikä lasta haettu.
Poliisit varmistivat, että teki rikosilmoituksen
Reetta sanoo, ettei ollut kovin halukas saamaan apua.
– Ystävät, jotka tulivat muutaman kerran hakemaan minut ja lapsen hetkeksi turvaan, yrittivät puhua päähäni järkeä. Myöhemmin he ovat todenneet, etteivät kuitenkaan oikeastaan voineet tehdä mitään – kun en lähde, niin en lähde.
– Poliisitkin vaativat minua kerran hyppäämään auton rattiin rikosilmoitusta tekemään ja ajoivat koko matkan perässä varmistaakseen, että todella teen sen. Mutta kuten he sanoivat, he pystyivät auttamaan minut pois tilanteesta, mutta eivät muuttamaan asiaa.
Itsekin väkivaltaisten miesystävien kanssa eläneelle äidilleen Reetta ei uskaltanut sanoa mitään. Ei ennen kuin ei ollut enää muita vaihtoehtoja.
"Nyt mennään rekan eteen!"
Se ainut vaihtoehto jäi jäljelle, kun Reetan tullessa kerran yövuorosta kotiin nukkumaan mies luki hänen kännykkänsä viestit.
– Olin tutustunut tyttöjen laivareissulla todella kivaan mieheen. En millään tapaa fyysisesti pettänyt, mutta kotiolot huomioon ottaen löysin hänestä kaipaamaani läheisyyttä. Jälkeenpäin viestittelimme, soittelimme ja kävimme kahvilla. Mies veti viesteistä omat johtopäätöksensä, Reetta kertoo.
Seuraavana päivänä Reetta lähti viemään miehensä kanssa tämän ystävää autolla toiselle paikkakunnalle. Lapsi jäi Reetan äidille hoitoon.
– Ystävän noustua pois kyydistä väkivalta alkoi välittömästi. Koko yli sadan kilometrin matkan ajan mies säännöllisesti kuristi kaulaani, löi nyrkkiä päähän, hirtti kaasun pohjaan ja käänsi väkisin rattia huutaen: nyt mennään rekan eteen!
Mies esti poliisilaitokselle pääsyn
Jossain vaiheessa matkaa mies pakotti Reetan ajamaan metsätielle.
– Siellä hän huoritteli ja yritti raiskata minut. Pari ohikulkevaa lenkkeilijää eivät tehneet yhtään mitään. Kun hän jostain syystä keskeytti homman ja heitti autonavaimet metsään, pääsin etsimään ne.
Matkan jatkuessa mies jatkoi lyömistä vähän väliä.
– Kotikaupunkiimme saapuessa hän sammui. Silloin päätin, että vaikka mikä olisi, niin nyt ajan poliisilaitoksen pihaan. En ehtinyt kuin raottaa auton ovea, kun mies jo heräsi ja tajusi, missä olemme. Yritin mennä vielä työpaikallenikin, mutta hän ei päästänyt minua autosta ulos. Lopulta en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin ajaa äidilleni. Mies sanoi, että nyt mennään mummille kertomaan, millainen ihminen sinä olet!
Vähän ennen Reetan äidin pihaa mies sammui jälleen.
– Jätin auton käyntiin, otin talon avaimet valmiiksi käteeni ja juoksin kohti ovea. Mies heräsi ja tuli aivan kannoillani, mutta sain livahdettua ovesta ja suljettua sen. Kun mies yritti edelleen sisään ovesta ja ikkunoista, meidän oli pakko soittaa poliisit – muuten hän olisi varmaan tappanut meidät kaikki.
Aseistautuneet poliisit hakivat miehen pois
Reetta myönsi äidilleen, että ongelmat olivat jatkuneet jo pitkään.
– Äiti kehotti minua lähtemään. Toisaalta hän tiesi omasta kokemuksesta, ettei se ole niin helppoa.
Eikä se ollutkaan, Reetallekaan. Hän jatkoi suhdetta edelleen, vaikkei enää salaillut väkivaltaa.
– Vaikeaa salailu olisi ollutkin: mies uhkaili ja huitoi minua kirveellä ja puukoilla niin, että välillä kotiamme piiritettiin. Tilanteet päättyivät siihen, että aseistautuneet poliisit tulivat repimään miestä ulos talosta.
Oma koti katkaisi riippuvaisuuden mieheen
Reetan sai lopulta järkiinsä erään poliisin lausahdus.
– Hän sanoi minulle, että "tämä loppuu vasta sitten, kun me tulemme hakemaan sinut täältä ruumispussissa".
– Kun mies vielä loppuvaiheessa alkoi hakata minua jopa selvin päin, havahduin siihen, että tästä ei tule mitään.
Reetta alkoi pikkuhiljaa rakentaa omaa lähtöään.
– Tein töitä melkein vuorokauden ympäri, ettei minun olisi tarvinnut mennä kotiin. Ostin yksin oman talon. Ynnäilin päässäni, että nyt minulla on koti, työ, mummi ja lapselle hoitopaikka – pääsen eroon tästä ihmisestä! Varsinkin taloudellinen luotto itseeni sai minut uskomaan, että pärjään enkä ole millään tavalla riippuvainen miehestä.
Piina jatkuu edelleen
Mies itkui, vinkui, aneli ja kerjäsi Reettaa jäämään.
– Hän lupasi mennä hoitoon ja tehdä sitä sun tätä. Muutaman kerran hän kävikin A-klinikalla, mutta vain palatakseen entistä pumpatumpana takaisin – päihdepolitiikka kun tuppaa olemaan sitä, että viinan sijaan vedetään diapameja. Se on ihan hyödytöntä.
– Lopulta suostuin maksamaan miehelle uuden asunnon takuuvuokrat sun muut, jotta hän katoaisi elämästämme. Lasku oli tuhansia euroja.
Vuonna 2007 tapahtuneesta erosta huolimatta häiriköinti jatkuu edelleen.
– Mies on lukuisia kertoja rikkonut kotimme ikkunoita sekä murtautunut sisään. Yöllisten puhelinsoittojen lisäksi täällä käydään porukalla uhkailemassa minua. Kun uusi puolisoni muutti taloon, hän alkoi pelätä edellisistä suhteista saamiensa lasten puolesta.
Reetta on ottanut yhteyttä poliisiin, mutta he ovat voimattomia.
– Koska olen itse aikoinaan vetänyt pois kaikki miehestä tekemäni rikosilmoitukset, häntä vastaan ei ole mitään näyttöä. Poliisi on muutaman kerran epävirallisesti auttanut soittamalla painokkaita puheluita. Seuraavaksi on kuitenkin pakko harkita rikosilmoitusta.
Lastensuojelu Reetan puolella
Lastensuojeluviranomaiset ovat asiassa Reetan puolella.
– He ovat auttaneet järjestämään paperit niin, että jos minä kuolen ennen kuin olen nykyisen mieheni kanssa naimisissa, niin poikani edellisestä suhteesta menee äidilleni.
Jotkut syyttävät Reettaa siitä, ettei hän anna isän tavata poikaansa.
– Tosiasiassa lastensuojelu on katsonut, etten voi antaa lasta hänelle. Jos mies itse ottaisi lastensuojeluun yhteyttä neuvotellakseen valvotuista tapaamisista, niitä tuskin evättäisiin häneltä.
– Ihmiset eivät ymmärrä, että vaikkei mies ikinä ole satuttanut lastaan fyysisesti, niin lapsi on nähnyt paljon. Tapa, jolla yhdeksänvuotiaani puhuu isästään, kertoo sen, Reetta sanoo.
Jokainen isku madaltaa kynnystä
Kaikesta huolimatta Reetta sanoo, että entisessä miesystävässä oli hyviäkin puolia.
– En voi väittää, että hän olisi täyspaha. Hän touhusi aina pojan kanssa ja auttoi kotitöissä. Toki nykyinen suhteeni on hieman muuttanut näkökantaa tässäkin suhteessa – nyt osaan olla kriittisempi ja tiedän, että asiat olisivat voineet olla paremmin.
– Olin esimerkiksi tyhmä, kun en antanut tekemieni rikosilmoitusten olla. On tosi hyvä, että nykyään lainsäädäntö automaattisesti tukee rikoksen uhria: syyttäjällä on oikeus nostaa syyte yleisen edun nimissä perheväkivaltarikoksista silloinkin, kun asianomistaja ei vaadi rikokseen syyllistyneelle rangaistusta.
Silti Reetta ymmärtää, että väkivallan vakavuutta voi olla aluksi vaikea sisäistää.
– Käsitän, miten jotkut voivat ajatella, että "se löi vain avokämmenellä" tai "se oli vain sellaista tukasta riepottamista". Kuulostaa ehkä hullulta, mutta en kuuluttaisi kirkossa, että jos lyö kerran, niin lyö aina.
– Yhden iskun voi vielä antaa anteeksi, mutta viimeistään toisen jälkeen on ihan oikeasti lähdettävä. Se tilanne ei tule siitä ikinä paranemaan, päinvastoin, pahenemaan. Kynnys väkivaltaan madaltuu jokaisen iskun myötä.
* Haastateltavan nimi muutettu.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Lehtikuva, Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Näin eroat oikeaan aikaan ja oikealla tavalla
Vankilapsykologi: Tämä on usein väkivallantekojen takana
Väkivaltakäytökseen apua hakenut: Selvin päin olin hellä Heikki