Isäpuoli hyväksikäytti 6-vuotiasta viikoittain – kielsi kertomasta tai "perheelle tapahtuu jotain pahaa"
Hovioikeus tuomitsi isäpuolen yli vuosikymmenen takaisista hyväksikäytöistä vankilaan.
Rikokset tapahtuivat vuosina 2007–2009, mutta tulivat ilmi vasta yli vuosikymmen myöhemmin. Tekohetkellä 6–8-vuotiaan lapsen isäpuolena ollut nelikymppinen mies oli muun muassa lapsen hoidon yhteydessä työntänyt sormensa lapsen emättimeen. Hän oli myös vienyt lapsen käden oman peniksensä päälle. Hyväksikäyttöä tapahtui vuosien aikana vähintään viikoittain.
– Käräjäoikeus katsoi myös selvitetyksi, että vastaaja oli kieltänyt asianomistajaa kertomaan asiasta ja uhkaillut, että muuten perheelle tapahtuisi jotain pahaa, aiemmassa käräjäoikeuden julkisessa selosteessa kerrotaan.
Käräjäoikeus oli tuominnut miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.
Hovioikeus: Raiskaussyyte nurin, mutta tuomio pysyy
Mies valitti hovioikeuteen ja vaati syytteiden hylkäämistä.
Hovioikeus totesi joulukuussa, että asiassa jäi näyttämättä, että lapsi olisi ollut saatettu sellaiseen pelkotilaan tai muuten avuttomaan tilaan, että sitä hyväksikäyttämällä mies olisi syyllistynyt törkeään raiskaukseen.
Vaikka syyte törkeästä raiskauksesta hylättiin, katsoi oikeus, ettei sillä ole vaikutusta miehen tuomioon.
Hovioikeus piti voimassa vuonna 1967 syntyneen miehen 3 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Myöskään uhrille määrättyihin 18 000 euron korvauksiin kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä ei tullut muutosta.
MTV Uutiset ei kerro tuomitun nimeä uhrin henkilöllisyyden suojelemiseksi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää