Isä avautuu kahdeksan vuoden takaisista itsemurha-ajatuksistaan – lohduttaa muita masennuksesta kärsiviä

Erään isän rehellinen kirjoitus kahdeksan vuoden takaisista itsemurha-ajatuksista on lähtenyt leviämään netissä – tärkeän sanoman kera.

Kirjailija Craig Stone julkaisi Twitterissa lyhyen, mutta sitäkin voimakkaamman kirjoituksen siitä, miltä masennus todella tuntuu. 28-vuotias mies kertoo kuvassa olevan penkin olevan se, jolla hän kahdeksan vuotta sitten istui punnitsemassa tulevaisuuttaan. Penkillä istuessaan hänen päässään pyöri ajatus sillalta heittäytymisestä.

– Tänään otin tämän kuvan pojastani. Huominen saattaa olla samanlainen. Mutta se saattaa olla myös valoisampi. Se saattaa jopa tuoda mukanaan loistoa, jota et pysty edes kuvittelemaan. Sinnittele. Rakkautta on aina tulossa, Stone kirjoittaa.

Stonen mukaan hänellä ei pahimpina aikoina ollut aavistustakaan siitä, mistä pyytää apua tai edes mihin mennä. Hän asui puistossa ja ajatteli, että kukaan ei haluaisi auttaa häntä. Vaikka ajatukset ajoivat hänet masennukseen, ne myös pelastivat hänet synkkyydestä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Mielellä on uskomaton taito kääntää negatiivisten ajatusten suunta oikeaksi, aivan kuin ne olisivat viimeinen pelastusliivi. Joten vaikka maailma olisi tulessa, sinun täytyy vain vakuuttaa itsellesi, että kuumuus on välttämätöntä, Stone muistuttaa.

Miehen päivitys on auttanut monia masentuneita

Kaikkia masennuksen kanssa kamppailijoita Stone kannustaa luottamaan parempaan tulevaan ja puhumaan ajatuksistaan.

– Puhu jollekin – ystäville, tuntemattomille. Puhu, puhu, puhu, puhu. Sanotaan, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. No, me olemme kaikki yhä lapsia. Emmekä me koskaan lähde kylästä.

Monet Stonen päivityksen nähneet ovat kiitelleet miestä rehellisestä päivityksestä, joka on auttanut monia näkemään maailman hieman parempana paikkana.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– En koskaan pystynyt kuvittelemaan, että 280 merkkiä voisi olla kaikki apu mitä tarvitsin tämän läpi käymiseen. Kyllä, minä aion taistella, eräässä twiittiin tulleessa kommentissa kerrotaan.

– Käyn läpi vakavaa masennusta itsekin. Twiittisi auttaa minua näkemään tämän päivän, ehkä huomisen ja sitä seuraavan, toisessa kommentissa todetaan. 

Lähde: GoodToKnow

***


Lue myös:

    Uusimmat