IS: Ahde päihtyneenä työtehtävissä?

Kaksi AKT:n hallituksen jäsentä väittää viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen esiintyneen päihtyneenä työtehtävissä viime marraskuussa, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Vantaalainen Jori Kopra kertoo lehdessä tapauksen sattuneen kesken raamisopimusneuvotteluiden, jossa Kopra oli mukana neuvottelijana. Kopran mukaan Ahde oli ollut tapamaassa toimittajia kesken neuvotteluiden.

- Kun hän palasi sieltä, oli hän aivan silmät pyöreänä ja täydessä kännissä. Huomasin tämän heti, Kopra sanoo Ilta-Sanomissa.

- Ajattelin, että ei jumalauta, mehän olemme työtehtävissä.

Hallitukseen kuuluva Jani Lindholm vahvistaa tapauksen, vaikka hänkään ei muista tarkkaa ajankohtaa. Lindholm kertoo IS:lle, että Ahde tuli neuvottelupaikalle hiukan myöhemmin, jolloin hänen käytöksensä kiinnitti useammankin paikalla olleen huomion.

- Vahvasti sai sellaisen kuva, että hän oli päihtynyt, Lindholm toteaa Ilta-Sanomissa.

Sekä Kopra että Lindholm äänestivät Ahteen erottamisen puolesta perjantaina. Kopra kertoo Ahteen esiintymisen humalassa työtehtävissä vaikuttaneen hänen äänestyspäätökseensä. Lindholmin mukaan tapaus ei vaikuttanut hänen päätökseensä. Heidän mielestään myös Ahteen julkiset ulostulot asiasta ovat hankaloittaneet liiton toimintaa entisestään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat