Ilves löysi uuden omistajan – esisopimus allekirjoitettu

Jääkiekon SM-liigaseura Tampereen Ilveksen pääomistaja Vincent Manngard on allekirjoittanut esisopimuksen osakeomistuksensa siirtymisestä Marko Sjöblomille.

Osapuolten välinen lopullinen sopimus tehdään kuuden kuukauden siirtymäajan aikana, jolloin Manngard, hallitus ja toimiva johto auttavat Sjöblomia perehtymään organisaatioon, Ilves-perheeseen, sidosryhmiin ja yhteistyökumppaneihin perusteellisesti.

Sopimukseen liittyy Ilveksen rahoitusrakenteen olennainen muutos ja se, että Manngard luopuu saatavistaan Ilvekseltä.

Yli 20 vuoden ajan Ilveksen pääomistajana toiminut 72-vuotias Vincent Manngard on neuvotellut useiden osapuolten kanssa viimeisen vuoden aikana.

Sjöblom on 42-vuotias ja kotoisin alkujaan Uudestakaupungista. Hän on urheilu-urallaan menestynyt parhaiten amerikkalaisessa jalkapallossa voittamalla Suomen maajoukkueessa Euroopan mestaruuden. Sjöblom on saanut korkeakoulutuksensa Englannissa valmistuen Cambridgen ja Bathin yliopistoista ja on nyt aloittamassa tohtorikoulutusta urheilun johtamisesta.

Lähes 20 vuotta ulkomailla asuneen Sjöblomin nykyinen kotimaa on Monaco. Hän on kansainvälisesti menestynyt liikemies, joka palaa takaisin Suomeen keskittyen täysipäiväisesti jääkiekon kehittämiseen Ilveksen pääomistajana sekä vastaamaan yhtiön operatiivisesta päivittäisestä johtamisesta Tampereella.

Lopullisen sopimuksen toteuttamiseen ja sitä seuraavaan yhtiökokoukseen saakka Ilveksen hallitus jatkaa nykyisessä kokoonpanossa puheenjohtajanaan Vesa Kainulainen. Ilveksen toimitusjohtajana jatkaa Timo Virolainen.

Lue myös:

    Uusimmat