Ryhmä on ajanut EU:n ilmastotoimien jarruttamista.
Laitaoikeistolainen Euroopan patriootit -ryhmä on saamassa parlamentin neuvotteluvallan EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteesta.
Asiasta kertoo viestipalvelu X:ssä muun muassa Uudistuva Eurooppa (Renew) -ryhmän meppi ja parlamentin ympäristövaliokunnan koordinaattori Pascal Canfin. Myös STT:n tietojen mukaan tieto pitää paikkansa.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että patriootit nimittävät esittelijän, joka ottaa päävetovastuun parlamentin kannan laadinnasta ja johtaa jäsenmaiden kanssa käytäviä neuvotteluita parlamentin edustajana.
Patriooteissa ovat mukana muun muassa Unkarin Viktor Orbanin Fidesz-puolue, Ranskan Marine Le Penin Kansallinen liittouma ja Italian Matteo Salvinin Lega. Ryhmä on vastustanut jyrkästi EU:n ilmastotoimia.
Patriootit ei ole itse toistaiseksi vahvistanut asiaa julkisesti.
EU-parlamentin on määrä keskustella ilmastotavoitteesta tiistaina iltapäivällä. Monet muut ryhmät ovat ilmaisseet järkytyksensä asiasta.
– Tämä tarkoittaa, että Eurooppa-myönteisten ryhmien on toimittava yhdessä, jotta saamme aikaan sopimuksen ennen seuraavaa COP-ilmastokokousta, Renew-ryhmän Canfin kirjoitti.
Huutokaupalla
Esittelijyyksiä jaetaan käytännössä huutokauppana pistejärjestelmän avulla: kukin ryhmä saa pisteitä kokonsa mukaan. Patriootit onnistui ilmeisesti voittamaan kaikki muut ryhmät pisteillään.
EU-komissio esitteli viime viikolla uuden ilmastotavoitteensa, jossa se esitti 90 prosentin päästövähennystä vuoteen 2040 mennessä verrattuna vuoteen 1990.
Sen on arvioitu jo ennakkoon kohtaavan vastustusta johtuen niin hallituksissa kuin EU-parlamentissa vallassa olevista puolueista, jotka suhtautuvat kielteisesti ilmastotoimiin.
Myös Suomessa perussuomalaiset ovat julkisesti linjanneet, että ne eivät sitoutuisi EU:n ilmastotavoitteeseen, vaikka ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan (kok.) mukaan Suomi tukee asiaa.
EU:n ilmastopalvelu Copernicus toteaa, että Euroopan ilmasto on lämmennyt kaksi kertaa maailman keskiarvoa nopeammin, mikä tekee Euroopasta yhden nopeimmin lämpiävistä maanosista.
Ilmastonmuutos aiheuttaa Euroopassa muun muassa kuivuutta, erittäin kuumia lämpötiloja ja jäätiköiden sulamista.
Kesäkuun lopussa Euroopassa koettiin ennätyskova helleaalto, jossa kuumuusennätyksiä rikkoutui muun muassa Espanjassa. Asiantuntijat ovat varoittaneet, että ilmastonmuutoksen myötä voimakkaat helleaallot yleistyvät entisestään. Helleaalto on aiheuttanut myös maastopaloja ja kuolemantapauksia Euroopassa.