Ihanan aamun kulisseissa riittää säpinää

Mitä tapahtuu Ihanan aamun kulisseissa? Siitä kävimme ottamassa selvää aamuna, jolloin haastattelussa olivat tyttöbändi Jane, Salkkareiden Sami Sarjula, maskeeraaja Riia Koivisto ja luontoasiantuntija Ilkka Koivisto.

Aikainen ylösnousu on Ihanan aamun tekijöille rutiinia. Juontaja Tiina Klemettilä herää varttia vaille kuusi ja pääsee melkein suoraan lähtemään töihin. Meikkaamisesta ja hiustenlaitosta ei hänen tarvitse huolehtia.

- Onneksi se kuuluu työpaikkaetuihin, Tiina naurahtaa.

Maskeeraaja kuuntelee Tiinan toiveita. Studioon mentäessä mikään normaali kevyt meikki ei näytä miltään, joten pakkelia laitetaan reilusti enemmän. Maskissa käyvät myös vieraat ja miehetkin saavat nauttia maskeeraajan taitavista käsistä.

Ennen lähetystä vieraille kerrotaan, mitä tapahtuu. Vakiovieras Ilkka Koivisto lukee tyynenä lehteä lämpiössä.

- Mitäpä sitä suotta jännittämään jutustelua Tiinan kanssa sohvalla.

Tiinalla ja tuottaja Pia Louhivuorella on taito saavat vieraat rentoutumaan ennen lähetystä. Hyvä yhteistyöhenki näkyy ja tuntuu myös kulisseissa.

Ennen lähetystä on kova tohina. Ihmiset juoksevat paikasta toiseen. Edellisiltaisesta suorasta Popstars 2 -lähetyksestä Juha Moisio on tiukalla aikataululla leikannut koosteen. Pientä jännitystä on ilmassa, ehtivätkö kaikki tytöt maskista ajoissa sohvalle? Entä Sami? Onko hän jumittunut ruuhkaan matkalla Salkkareiden kuvauksista Ihanaan aamuun?

Ohjaamossa

Ohjaaja Jari Rantala istahtaa jo valmiiksi lämmitetylle tuolille ohjaamoon.

- Enhän minä nyt kylmälle pallille, lähes 200 Ihanaa aamua ohjannut Jari tokaisee.

Viimeiset sekunnit ennen lähetystä tuntuvat kuluvan hitaasti, suorastaan tuskastuttavan hitaasti.

Jari laskee ääneen sekunteja ja tunnusmusiikki lähtee soimaan. Tiina saa luvan pikaisesti kertoa lähetyksen aiheet ja vieraat. Kuvan siirryttyä Ruokalan tunnuksen kautta perunapizzan tekoon, tyttöbändi Janen tytöt Tea, Daniela, Eeva-Leena ja Mia asetetaan tiiviisti istumaan sohvalle, jotta kaikki mahtuvat samaan kuvaan. Ehtivät onneksi ajoissa!

Haastattelun aikana riittää nimien kanssa pähkäilyä. Monen henkilön ollessa yhtäaikaa haastattelussa, täytyy olla tarkkana, että jokaisen vieraan kohdalla on oikea nimi.

- Joskus todella harvoin sattuu ruudussa vilahtamaan väärä nimi tai titteli, mutta virheet pyritään korjaamaan lähetyksen aikana, Pia kertoo.

Ruokalan aikana saadaan Samikin jo studioon. Vuorossa oleva kokki Henri Alén on etukäteen valmistellut Teresa Välimäen kanssa aamun reseptin tuotoksen jo hyvälle mallille keittiössä, joka ei ehkä ole aivan yhtä hohdokas kuin ruudussa näkyvä.

Tyttöjen haastattelun aikana Riia Koivisto valmistautuu "meikkaamaan" Samia, jolle miesten meikit ovat tuttuja niin Salkkareista kuin Scandinavien Hunks -showryhmästäkin.

Studiossa tuoksuu ruoka!

Mainoskatkon aikana on hyvä siirtyä studioon, jossa studio-ohjaaja Simo Malmberg tottuneesti ohjaa vieraat oikeille paikoilleen. Uskomatonta, miten erilaista kaikki on studiossa. Lavasteet näyttävät ruudussa huomattavasti paremmilta kuin läheltä katsottuna.

Studiossa ei saa kolautella, eikä muutenkaan päästellä ääniä. Itsehillintä on hyvä hallita, se on kuulemma todettu jo monta kertaa.

Herkullinen tuoksu saa veden herahtamaan kielelle Ruokalan toisen osuuden aikana. Samaan aikaan haastattelupaikkana toimiva pöytä siirtyy syrjään väistyäkseen Joachim Bartholdin kuminauhajumpan tieltä.

Valmis ruoka-annos katoaa lämpiöön jumpan aikana still-kuvattavaksi. Ja sen jälkeen kokilla riittää kavereita!

Miesten meikkaamisesta siirrytään metsän jäkäliin. Mitä olisi Ihana aamu ilman Ilkkaa?

- Ei mitään, toteaa Tiina lähetyksen jälkeen.

Eläkkeelle jäävä studio-ohjaaja kiittää läsnäolijoita. Hyväntahtoinen vitsailu täyttää valoista kuumenneen huoneen.

- Minä voin sitten hoitaa ihan hyvin studio-ohjaajankin hommat sinun jättäessäsi meidät, Tiina huikkaa Simolle.

- Kipin kapin sohvalle, Simo iskee takaisin.

On aika tehdä seuraavan aamun puffi ja kertoa aamun kujeet. Jos joku luulee, että juontajan työaika on vain se aika, minkä ruudussa piipahtaa, erehtyy suuresti. Työ pitää sisällään paljon muutakin.

- Aiheet on päätettävä, hankittava ja varmistettava vieraat, Tiina toteaa lautasellaan pala perunapizzaa ja karamellipäärynöitä.

- Tämäkin on sitä työpaikkaetua...

  • Ihana aamu
  • aina arkiaamuisin MTV3 kello 8.35 – 9.30.
  • Uusintana MTV3+ kello 19.00.
  • Voit katsoa lähetykset myös Netti-TV:stä silloin, kun sinulle sopii.
  • Ihana aamu on joulutauolla
  • 24.12.2004 - 9.1.2005.

Teksti ja kuvat: Pirjo Hilakari

Lue myös:

    Uusimmat