Valmistusvuosi 1966. Ohjaus Sergio Leone. Tuotanto MGM. Kuvaformaatti 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.35:1. Ääni DD 5.1. Kesto 171 min.
Sergio Leonen Dollari-trilogian tunnetuin ja suosituin osa. Leffa sijoittuu Yhdysvaltojen sisällissodan aikaiseen Teksasiin. Clint Eastwoodin esittämä "Nimetön mies" saa tässä elokuvassa lempinimen Blondi ja seurakseen lainsuojattoman nimeltä Tuco (Eli Wallach). Kaksikko tekee aluksi yhteistyötä keräten Tucosta luvatut palkkiot, mutta sitten Blondi kyllästyy ja jättää Tucon autiomaahan. Tuco vannoo kostoa ja lopulta saa Blondin kiinni. Tucon kosto saa kuitenkin vielä hetken odottaa sotatoimien vuoksi, mutta lopulta Tucoa onnistaa ja kaksikko lähtee autiomaahan selvittämään välejään. Blondin ollessa valmista kauraa, horisontista kirmaa hevosten vetämä vaunu sisällään etelävaltioiden kuolleita solttuja. Mutta yksi heistä, Bill Carson, ei olekaan vielä kuollut ja ehtii kertoa Tucolle varastetusta kultarahakirstusta. Blondi puolestaan saa tietää aarteen lähemmän olinpaikan. Tietoisuus rahoista saa Tucon lykkäämään lähes onnistunutta kostoaan ja kaksikko on jälleen yhteistyössä. Samaan aikaan pahamaineinen Enkelisilmä (Lee Van Cleef) selvittää omilla tahoillaan kateissa olevan rahakirstun kohtaloa. Kohtalo heittää Tucon, Blondin ja Enkelisilmän samanaikaisesti sotavankileirille, jossa Enkelisilmä päättää ottaa Blondin kumppanikseen. Tuco sen sijaan lähetetään kohti lopullista hirttosilmukkaa. Hän kuitenkin pakenee ja säntää kaksikon perään. Lopulta kolmikko löytää rahat ja nähdään lopullinen välienselvittely.
Eastwood tekee saman roolin kuin kahdessa aiemmassakin elokuvassa. Tällä kertaa palkkiometsästäjäsankarimme kuitenkin selviää ilman pahoinpitelyä. Eli Wallachin esitys Tucona on loistava ja tuo Leonen sarjaan kipeästi kaivatun komediallisen pääosan. Aiemmissa osissa koomikon hommat ovat langenneet vanhoille gubbeille jättäen staran hommat Eastwoodille ja Van Cleefille, joka tässä klassikossa lähestulkoon toistaa edellisen osan roolinsa. Leonen ohjauksesta paistaa rutiini, tarina on hieno ja kuvakulmat jälleen loistavia (pitkiä kaukokuvia tosilähikuvien vastapainona). Kaiken kruunaa tietenkin Ennio Morriconen loistelias score.
Hyvät, pahat ja rumat julkaistiin erikoisversiona, jossa elokuva on leikattu niin lähelle alkuperäistä Italian ensi-illassa nähtyä versiota. Lisätyissä kohtauksissa äänimaailma ei kuulosta samalta eivätkä Wallach ja Eastwood pysty enää kuulostamaan samalta kuin lähes 40 vuotta sitten. Van Cleef on ollut kuolleena jo vuosia, joten Enkelisilmän puheet uusissa kohtauksissa kuulostavat myös erilaisilta, mutta eivät niin luonnottomilta kuin omia roolihahmojaan muistelevat Wallach ja Eastwood. Palautetut kohtaukset toki lisäävät tarinaan tiettyihin kohtauksiin järkeä, mutta kun on nähnyt sen toisen version lukuisia kertoja, ne eivät pysty luomaan samanlaista fiilistä kuin aiempi versio. Kerronnan dynaamisuus katkeaa aika ajoin ja jälki on päälleliimatun oloinen.
Ykköslevyllä on elokuva-asiantuntija Richard Schickelin kommenttiraita, muut ekstrat ovat kakkoslevyllä. Ekstrat ovat lähinnä dokumenttipätkiä, joissa käydään läpi Leonen sekä Morriconen historiaa. Elokuvan entisöinti saa osakseen pari koostetta. Nähtävillä on myös pidennetty Tucon kidutuskohtaus. Erikoisuutena on dokumentti "Mies joka hävisi sisällissodan", jossa kerrotaan sisällissodan yhdestä ratkaisuvaiheesta. Lisäksi on tarjolla julistegalleria. Mahtava elokuva ja hyvät ekstrat!
Leffa: *****
Levy: ****
Teksti: Toni van der San