Hyväntekeväisyys herättää keskustelua
Studio55.fin keskustelupalstalla lukijat miettivät suhtautumistaan hyväntekeväisyyteen. Monilla on halu auttaa, mutta toisaalta keskustelijoita mietityttää, meneekö avustus oikeaan kohteeseen. Osallistutko sinä hyväntekeväisyyteen?
Nimimerkki eevakaisa kertoo olevansa intialaisen tytön kummi. Hän on varma siitä, että kummiudessa apu menee oikeaan osoitteeseen. Kummina hän kustantaa muiden kummien kanssa tytön koulunkäynnin.
– Onnellisena tyttö poseerasi joululahjan kanssa lähettämässään kiitoskirjeessä, eevakaisa kirjoittaa.
Nimimerkki mandelblomma suhtautuu rahankeruisiin varauksella.
– En ole tyytyväinen tuohon järjestelyyn, mikä nykyisin on. Rahat kerätään, mutta oikeasti menevätkö ne oikeaan kohteeseen. Se on ihan hepreaa, ja kukaan ei osaa edes kunnolla sitä kertoa, kun kysyy.
Alida kehottaa ihmisiä liittymään yhdistyksiin, jotka auttavat heikompiosaisia. Itse hän kertoo luottavansa niihin.
– Ainahan yhteiskunnassa voi sattua väärinkäytöksiä. On mielestäni tekosyy vedota niihin.
Avustuksen ei aina tarvitse olla rahaa. Anjuska kertoo tehneensä esimerkiksi talkootyötä invalidien hyväksi.
Millaista hyväntekeväisyyttä sinä harrastat? Luotatko avustusjärjestöihin? Osallistu keskusteluun.
Pääset osallistumaan keskusteluun, kun rekisteröit itsellesi oman käyntikortin. Se on ilmaista eikä velvoita sinua mihinkään, mutta se antaa sinulle ainutlaatuisen vaikutusmahdollisuuden.
Uusimmat
-
08:22
Orpo: Yksityistä sektoria tarvitaan vahvemmin mukaan soteen: "Mikään kapasiteetti ei riitä julkisessa" – suora lähetys käynnissä
-
08:18
Inflaatio hidastui toukokuussa – ruoka kallistui eniten
-
07:54
Florida Panthersin yllättämä NHL-seura palkkasi uuden seurapomon
-
07:21
Sauli Niinistö matkaa Brasiliaan ja tapaa maan presidentin
-
07:01
Suomen tuntematon urheilusuuruus palaa maajoukkuepaitaan – "Jäämies" noussut lajilegendaksi maailmalla
-
06:57
Venäjä jatkoi ilmaiskuja Kiovaan, kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen – MTV seuraa sotaa
-
06:55
Ismo Alangon bändikaverit tekivät aikoinaan Zen Cafén jäsenille festarikepposen: "Siitä tuli kallis lasku"
-
06:45
Millaiset tekijät vaikuttavat koiran luonteeseen? Rotu ei määritä kaikkea
-
06:39
Sevilla palasi taas Eurooppa-liigan valtiaaksi – pettynyt Jose Mourinho kohahdutti tempullaan
-
06:30
Hyundai-pomolta maukas viesti Teemu Suniselle? "Tärkeä osa tiimiämme nyt ja tulevaisuudessa"
-
06:08
Asiantuntija ei usko puheisiin "Putinin kokin" vallankaappausaikeista: "Hän ei ole sotapäällikkö"
-
06:01
SM-liigan sensaatiomestari turmion tiellä: Johtoporras pakenee ja pelaajat välttelevät – Sihvonen: "Ei kenenkään käsissä"
-
06:00
Kesän leväennuste: Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi
-
05:44
Ravintola-ala: Valtaosa ulkomaisista työntekijöistä tienaa alle 1 600 euroa – tässä syy
-
05:34
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko laajenee tänään
-
05:33
Kolmevuotias lapsi rimpuili rattaissa, äiti läimi avokämmenellä, kiroili ja karjui – sivullinen soitti hätäkeskukseen
-
05:20
Edustajainhuone hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
Lataa lisää