Hyönteistutkija: Uudet hyttyslajit eivät uhkaa Suomea

Uudet hyttyslajit eivät asiantuntijan mukaan uhkaa Suomea. Julkisuudessa huomiota saaneet Aasian tiikerihyttynen ja Ruotsin tulvahyttynen eivät selviä Suomen oloissa, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon eläinmuseon intendentti Larry Huldén.

– Tiikerihyttynen lentää keskimäärin vain 200 metriä. Se palaa vesistöön, missä on syntynyt, hän sanoo. Tiikerihyttynen ei myöskään kestä pakkasta.

Huldénin mukaan tiikerihyttysestä voi tulla matkustelun vuoksi satunnaisia löytöjä, mutta lajilla ei ole pysyviä populaatioita Alppien pohjoispuolella.

– Olisi hyvin innostavaa nähdä tiikerihyttynen Suomessa, mutta hyvin epätodennäköistä se on.

Tiedotusvälineet kertoivat viime viikolla, kuinka ruotsalainen hyönteistutkija kertoi havainneensa tiikerihyttysen Ruotsin Öölannissa. Luonnontieteellisen keskusmuseon mukaan jo vuosi sitten tehty havainto on kuitenkin epävarma, sillä hyttysestä ei ole näytettä eikä sitä ole varmuudella voitu tunnistaa.

Tiikerihyttynen leviää autonrenkaissa

Tiikerihyttynen voi kantaa kahta virusta, jotka aiheuttavat kuumetta. Huldénin mukaan Euroopassa ei ole nyt tiedossa dengue- ja chikungunyavirusten kantajia.

Tiikerihyttynen leviää pääosin yllättävää väylää pitkin: käytettyjen renkaiden kuljetuksissa. Niitä on Huldénin mukaan tavattu myös satamien lähellä. Hollantiin tiikerihyttysiä havaittiin tulleen Kiinasta tuotujen, bambusta valmistettujen puutarhavälineiden mukana.

Huldénin mukaan tulvahyttynen on pysynyt paikoillaan, mutta se lisääntyi Ruotsissa rajusti vesien säännöstelyn takia. Voimalaitokset pyrkivät Huldénin mukaan säästämään vettä, jolloin padot täyttyivät. Lopulta vettä oli pakko laskea, mikä aiheutti alajuoksulle tulvaniittyjä. Hyttyset lisääntyivät valtavasti.

– Laji ei voi levitä Suomeen, koska meillä ei ole varsinaisia biotooppeja. Laji elää suurten jokien varsilla, ja jokien täytyy tulvia silloin tällöin.

Tiikerihyttyset erottaa värityksestä

MTV3 Uutiset sai tänään helsinkiläiseltä lukijaltaan kuvan kahdesta hyttysestä, joita kuvan lähettänyt epäili Suomeen saapuneiksi tiikerihyttyseksi. Kuvaa tarkastellut Huldén kuitenkin kertoo, että kyse on tavallisista metsähyttysistä.

– Tiikerihyttysen yleissävy on täysin musta, kun metsähyttysillä se on ruskea. Lisäksi tiikerihyttysissä on erotettavissa kirkkaan valkoisia kohtia. Polvissa on kirkkaan valkoinen rengas, hän kertoo.

– Tiikerihyttynen ja metsähyttynen kuuluvat kyllä samaan sukuun. Samanlaisia piirteitä löytyy suomalaisista lajeista.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat