Kolme HUSin työntekijää jäi kiinni potilastietojen urkkimisesta – Yle: Uhreja jopa 1 000

HUS Helsingin yliopistollisesta sairaalasta on tietosuojaan liittyvän omavalvonnan yhteydessä tullut esiin kolme tapausta, jossa HUSissa työskennellyt henkilö on luvattomasti katsellut hoidossa olleiden henkilöiden tietoja. 

HUSin tietosuojaan liittyvän omavalvonnan yhteydessä on tullut ilmi, että kolme HUSin työntekijää on katsellut luvatta HUSissa hoidossa olleiden potilaiden tietoja. HUS ei ole kertonut, mistä yksiköstä on kyse. 

HUSin tiedotteen mukaan luvattomia tietojen katseluja on ollut joitain kymmeniä tai satoja. Osa näistä kolmesta työntekijästä on katsellut luvatta myös potilaskertomustietoja.

Ylen uutisen mukaan lähihoitajana HUSissa työskennelleen henkilön epäillään katsoneen luvatta lähes 1 000 potilaan tietoja. HUSin hallintoylilääkäri Teppo Heikkilä vahvisti Ylelle määrän.

– Henkilöiden käyttöoikeudet ovat olleet työn edellyttämät, mutta he ovat käyttäneet oikeuksiaan väärin, sanoo HeikkiläHUSin tiedotteessa.

Luvattomat katselut ovat tapahtuneet vuosina 2021–2023. Osa näistä työntekijöistä ei ole enää HUSin palveluksessa. 

– Jokainen tietoturvaloukkaus on todella valitettava ja olemme niistä hyvin pahoillamme. Kiinni jäämiset osoittavat, että omavalvontamme toimii. Mutta samalla tapauksissa on myös elementtejä, joista meidän on syytä ottaa opiksemme ja kehittää sekä tietosuojaan liittyviä käytäntöjämme että henkilöstön koulutusta, Heikkilä sanoo.

– Sähköisten järjestelmien etuna on, että tapahtumia voidaan tarvittaessa selvittää jopa vuosien päästä, kuten osassa näistä tapauksista, toteaa Heikkilä.

Husin tiedotteessa kerrotaan, että tietoturvaloukkausten kohteena olleita henkilöitä on informoitu tai tullaan informoimaan kirjeitse.

Lue myös:

    Uusimmat