Huolla koti kevääseen – näin se onnistuu!

Nyt on aika tehdä kotiin kevähuolto! Noudata vinkkejä, joiden avulla asuntosi päivittyy uuteen vuodenaikaan.

Jos kodin huolto on jäänyt vähemmälle pimeiden talvikuukausien aikana, on nyt hyvä hetki huoltaa koko asunto kevätkauteen. Kellojen kääntämisen yhteydessä voitkin tehdä viikonloppuna monta pientä, yksinkertaista asiaa, joiden avulla kotisi tuntuu heti keväisemmältä.

Tee viikonlopun tehohuolto kodillesi seuraavien vinkkien avulla!

Käännä kellot

Tänä viikonloppuna, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kelloja siirretään tunti eteenpäin. Muista laittaa myös muiden kodin laitteiden kellot oikeaan aikaan, kuten esimerkiksi mikron ja digiboksin.

Tarkista palohälyttimet

Vaihda palo- ja häkävaroittimien patterit. Sen lisäksi, että tarkistat säännöllisesti patterien toimivuuden, sinun tulisi ehdottomasti vaihtaa ne kahdesti vuodessa.

Pölyt pois

Kun pyyhit pölyjä huoneista, pyyhi ne järjestelmällisesti ja aloita ylimmistä kohdista, kuten kaapin päältä ja sieltä hiljalleen alaspäin lattiaa kohden. Käytä pölyhuiskua, kosteaa rättiä ja, jos mahdollista, ilmanpuhdistajaa.

Tarkista patjasi kunto

Käännä patjasi pituussuunnassa ympäri tai pyöräytä se nurin – lue valmistajan ohjeet ja suositukset siitä, kuinka patjaasi tulisi hoitaa, jotta sen käyttöikä pitenisi.

Pese tyynyt

Tyynyt tulisi pestä säännöllisesti allergeenien ja pölypunkkien vähentämiseksi. Pese myös verhot.

Petivaatteiden päivitys

Nyt on jo aika vaihtaa paksut viltit ja peitteet kevyempiin petivaatteisiin. Pese ja kuivaa huolellisesti kaikki petivaatteet talven jäljiltä ennen kuin säilöt ne odottamaan ensi talvea. Laita ne vaikka laatikoihin sängyn alle. Heitä joukkoon laventelia tai setriä sisältävä pieni pussi ja petivaatteet pysyvät raikkaina.

Pese suihkuverhot

Milloin olet viimeksi pessyt suihkuverhosi? Heitä se pesukoneeseen puhdistaaksesi pois shampoon ja saippuan jämät sekä mahdollisen homeen.

Pese likaiset hanat

Pese hanat kostealla pyyhkeellä ja pyyhi ne vielä etikalla: kostuta vaikka paperipyyhe etikkaan ja kääri se hanan ympärille. Tunnin kuluttua poista pyyhe ja pyyhi hana vielä puhtaalla pyyhkeellä.

Siisti keittiö

Järjestele ja siivoa kunnolla keittiön kaapit ja laatikot sekä jääkaappi. Heitä turhat ruoat ja muut tavarat pois.

Kasvata yrttejä kotona

Aloita yrttien kasvatus sisätiloissa ja siirrä ne ulos myöhemmin keväällä. Kokeile basilikaa, tilliä tai persiljaa, joita voit kasvattaa itse siemenistä

Siivoa ja tuuleta kellari

Jos kodissasi on kellari, avaa ikkunat ja tuuleta se kunnolla. Imuroi tai moppaa tilat sen jälkeen.

Puhdista matot

Putsaa matot heti, kun ulkoa ei kantaudu sisälle enää mutaa. Puhdista matot ainakin imurilla ja matonpuhdistusaineella.

Pese ikkunat

Puhdista ikkunat ensin sisäpuolelta ja jatka työt loppuun ulkopuolelta kuivalla ja pilvisellä kelillä. Suora auringonpaiste kuivattaa ikkunan nopeammin, joten se raidoittuu helpommin.

Imuroi koko kämppä

Yritä imuroida päivällä, sillä luonnonvalossa bongaat pölyt ja muut liat parhaiten.


(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat