Onnekkaimmat nauttivat pääsiäisenä jopa 15 asteen lämpötiloista – tältä näyttää huhtikuun sää!

Pekka Pouta paljastaa nyt, miksi repesi superhitiksi nousseessa videossa 2:07
KATSO MYÖS VIDEO: Pekka Pouta muistelee legendaarista säälähetystä. Hän paljastaa myös kikan, millä pokan saa pysymään kurissa.

Lämpöä kaivanneille pääsiäinen saa hymyn huulille, sillä mittari voi kohota paikoin jopa 15 asteen kieppeille. Huhtikuun mittaan sateinen ja kylmä sää muuttuu muuallakin Suomessa lämpimämmäksi.

Huhtikuun kuukausiennuste lupailee lämpimimpiä säitä koko maahan, mutta vielä kuun ensimmäisten viikkojen aikana lämpötilat vaihtelevat keväisen lämpöisistä lukemista viileämpiin, kertoo Foreca.

Pitkäperjantaina sateenvarjo kannattaa varata mukaan maan etelä- ja länsiosissa, sillä lounaasta saapuva matalapaine tuo sateet mukanaan Suomeen. Pohjois-Pohjanmaalla sateet voivat paikoin tulla lumena.

Lapissa ja maan itäosassa päivä on poutainen, mutta lauantaina matalapaine sateineen liikkuu Pohjois-Savoon, Pohjois-Karjalaan ja maan pohjoisosiin, jossa sateet tulevat pääosin lumena tai räntänä.

Sen sijaan maan etelä- ja keskiosassa päästään nauttimaan poutaisesta ja paikoin aurinkoisesta säästä.

Onnekkaimmat pääsevät nauttimaan peräti 15 asteen lämpötilasta

Lankalauantai hellii lämmöllään, sillä elohopea kapuaa etelässä yli 10 asteen.

Lounais-Suomessa on pieni mahdollisuus jopa 15 asteen lämpölukemiin.

Sunnuntaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä, sää on koko maassa poutainen. Koillismaalla ja suuressa osassa Lappia on kuitenkin vielä pilvisempää, kun muualla päästää nauttimaan auringosta.

Päivälämpötila kohoaa maan etelä- ja länsiosassa selvästi 10 asteen yläpuolelle, lounaassa jopa 15 asteeseen, kertoo Foreca.

Ukkostaako toisena pääsiäispäivänä?

Viron sunnuntainen erittäin lämmin ilmamassa kohottaa lämpötilan sunnuntaina jopa yli 20 asteeseen ja illan kuluessa kesäiset sade- ja ukkoskuurot ovat mahdollisia.

Toisena pääsiäispäivänä, maanantaina, Viron sadekuurot leviävät Suomen etelä- ja keskiosiin, mutta ukkosten todennäköisyys jää pieneksi.

Päivän kuluessa myös Lappiin leviää hieman lumisateita lännestä.

Päivälämpötila kohoaa maan eteläosassa korkeimmillaan jopa kahdeksaan asteeseen ja keskiosassa enimmillään viiteen asteeseen. 

Pohjoisessa jäädään 0 ja 10 asteen paikkeille.

Ensin tavanomaista kylmempää, sitten normaalia lämpimämpää

Huhtikuun ensimmäinen viikko on Forecan kuukausiennusteen mukaan maan keski- ja pohjoisosassa selvästi tavanomaista kylmempi. Sateiltakaan ei vältytä etelä- ja keskiosassa.

Kuun toisella viikolla sää on ennusteen mukaan hieman tavanomaista kylmempää maan keski- ja pohjoisosassa ja etelässä sademäärä on hieman normaalia suurempi.

Käänne lämpötiloissa tapahtuu kuun kolmannella viikolla, jolloin maan etelä- ja itäosissa voi paikoitelle olla jopa normaalia lämpimämpää.

Lue myös:

    Uusimmat