HS: Rehn ärähti Urpilaiselle vakuusasiassa: Pitäisi uskaltaa käyttää puhelinta

EU:n talouskomissaari Olli Rehn on tulistunut valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselle (sd.) siitä, ettei hänelle kerrottu Suomen vakuussopimuksesta Kreikan kanssa ennen kuin asia julkistettiin pari viikkoa sitten. Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.

– Aina aiemmin tämän tason EU-asioista suomalaiset ministerit ovat olleet ajoissa ja suoraan yhteydessä komissaariin, Rehn ihmettelee lehdessä.

Valtiovarainministeriön alivaltiosihteerin Martti Hetemäen mukaan tieto Kreikan ja Suomen sopimuksesta lähetettiin komission virkamiehille aamulla ennen sen julkistamista. Tietoa ei välitetty Rehnille henkilökohtaisesti.

– Pitäisi uskaltaa käyttää puhelinta, Rehn sanoo.

Suomen ja Kreikan sopimus jumittui sittemmin muiden euromaiden vastustukseen. Nyt vakuudet yritetään saada kaikille tukipakettiin osallistuville maille. Rehn arvioi Helsingin Sanomille, että asiassa on edistytty, mutta "ratkaisu edellyttää kaikilta venymistä".

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat