HS: Jutta Urpilainen ei lähde ehdokkaaksi Euroopan parlamentin vaaleihin

SDP:n Jutta Urpilainen ei ole ehdolla kesäkuussa pidettävissä Euroopan parlamentin vaaleissa. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.

Urpilainen kertoo, että häntä on kysytty ehdolle, mutta hän jättää vaalit väliin perhesyihin vedoten. 

Urpilainen kertoo tehneensä päätöksen jo kauan ennen presidentinvaalikamppailua, jossa Urpilainen jäi vain 4,3 prosentin kannatukseen ensimmäisellä kierroksella. Puolue on ollut tietoinen Urpilaisen päätöksestä pidemmän aikaa.

Urpilaisen EU-komissaarikausi jatkuu tämän vuoden loppuun. Perhe palaa Suomeen ensi vuonna. 

Urpilainen ei sulje pois palaamista kotimaan politiikkaan, mutta hänen mukaansa se ei vaikuta tällä hetkellä todennäköiseltä.

Urpilainen sanoo HS:n haastattelussa, että hän haluaa elää arkea alakouluikäisten lastensa kanssa samassa maassa.

Lue myös:

    Uusimmat