HS julkaisi muistokirjoituksen viimeisestä Mannerheim-ristin ritarista, Tuomas Gerdtistä: "Tuomas-Pappa oli kaikkien rakastama ikihonka ja tukipilari"

Tuomas Gerdtin hautajaistilaisuus päättyi Veteraanin iltahuutoon 4:08
Tuomas Gerdtin hautajaistilaisuus päättyi Veteraanin iltahuutoon 28. marraskuuta 2020.

Helsingin Sanomat on julkaissut viimeisenä Mannerheim-ristin ritareista kuolleen Tuomas Gerdtin muistokirjoituksen, jonka ovat laatineet Gerdtin poika Olli sekä työtoveri ja ystävä Esko Pakkanen.

Gerdt kuoli 1. marraskuuta 2020 Helsingissä 98-vuotiaana. Kirjoituksessa ei muistella hänen sodanaikaisia saavutuksiaan, joiden ansiosta hänet Mannerheim-ristillä palkittiin. Kirjoitus keskittyy Gerdtin uraan metsäyhtiöissä, kuten Kaukas-yhtiön metsäosastolla.

– Uuden konttoristin palkkaetuihin kuului motti halkoja kuukaudessa, pilkottuina, kirjoituksessa muistellaan.

Gerdtistä tuli kuitenkin yhtiön "tietokonemies", ja työ IBM:n reikäkorttikoneiden parissa siirtyi Helsinkiin.

Kirjoituksessa korostetaan myös urheilun ja kuntoliikunnan merkitystä Gerdtille. Tärkein laji oli suunnistus, mutta hän pelasi myös pesäpalloa Savonlinnassa Riennossa ja Pallokerhossa.

Gerdt toimi Mannerheim-ristin ritarien säätiössä, reserviläisjärjestöissä sekä sotaveteraani- ja sotainvalidijärjestöissä eri tehtävissä, säätiössä puheenjohtajana ja viimeksi varapuheenjohtajana. Vielä viime vuosiin asti hän oli ensimmäisenä jonossa kättelemässä tasavallan presidenttiä itsenäisyyspäivän juhlissa presidentinlinnassa.

Yksi asia kirjoituksessa nousee kuitenkin ylitse muiden: perhe. Kirjoitus muistelee kesälomien kalastus- ja soutumatkoja sekä 67 vuoden avioliittoa Lea-vaimon kanssa.

Kahden lapsen, neljän lapsenlapsen ja kuuden lapsenlapsenlapsen Tuomas-Pappa oli kaikkien rakastama ”ikihonka” ja tukipilari, kirjoittajat kuvailevat.

Gerdt haudattiin Lappeenrannassa Lepolan hautausmaalle 28. marraskuuta 2020 sotilaallisin kunnianosoituksin.

Lue myös:

    Uusimmat