HPK:n slovakialaispuolustaja nauttii Liigasta – sivaltaa KHL:ää: "Siellä odoteltiin siniviivalla, en pidä siitä"

HPK kärsi torstaina jääkiekon Liigassa karun 2-6-tappion HIFK:lle. Hämeenlinnalaisten slovakialaispuolustaja Jan Brejcakin mukaan isännät veivät vierailijoilta kaiken ajan miettiä ratkaisuja jäällä. Brejcak on kuitenkin tykästynyt Liigan vauhdikkaaseen pelitapaan.

HPK nappasi keskiviikkona voiton Ässistä, mutta torstaina meno oli aivan toista. IFK vei kolme pistettä maalein 6-2, eikä vierasjoukkue pystynyt pistämään kampoihin.

HPK:n slovakialaispuolustaja Brejcakin mukaan hämeenlinnalaiset eivät keskittyneet peliinsä tarpeeksi.

– Puhuimme ennen peliä, että pitäisi pelata yksinkertaisemmin. Emme tehneet niin. IFK pelasi todella hyvin ja antoi meille painetta. Meillä ei ollut jäällä aikaa miettiä ratkaisuja.

Brejcak edusti viime vuonna CHL:stä tuttua slovakialaisseuraa Banska Bystricaa ja teki 37 ottelussa tehot 6+8=14. Hämeenlinnassa viilettää kuluvalla kaudella kaksi slovakialaisvahvistusta, sillä Brejcakin lisäksi HPK:ssa pelaa myös laitahyökkääjä Filip Krivosik.

Ensimmäistä kauttaan Suomessa pelaavan Brejcakin mukaan maamies samassa joukkueessa on suuri etu.

– Täällä on hyviä pelaajia ja joukkuekavereita. Krivosik on auttanut minua paljon esimerkiksi kääntämällä keskusteluja.

Brejcak on pelannut aikaisemmin muun muassa Slovakian ja Tshekin pääsarjatasoilla. Vyöltä löytyy myös kaksi kautta KHL:stä Slovan Bratislavasta.

– KHL:ssä osa pelaajista seisoo siniviivalla odottamassa, että mitä tapahtuu. En pidä siitä. Pidän suomalaisesta jääkiekosta enemmän, hän sanoo.

Slovakialaispuolustaja pelasi KHL-vuosiensa jälkeen SHL:ssä MODOssa ja Sveitsin NLA:ssa Davosin riveissä. Davosista hänellä on vian lämpimiä muistoja.

– Siellä oli hyviä valmentajia, jotka olivat toisinaan kuin isähahmoja. He kysyivät aina, että onko kaikki kunnossa ja viihdynkö kaupungissa. Se oli hienoa.

Uusi kotikaupunki Hämeenlinna ja HPK:n fanit keräävät kehuja. Myös Liigan pelitapa on hyvin mieluinen.

– Täällä luistellaan paljon päästä päähän. Kaikki haluavat päästä kiinni kiekkoon ja antavat paljon painetta puolustajille. Pidän siitä.

Tulevan kauden tavoitteekseen Brejcak mainitsee ehdottomasti pudotuspelit, joihin hän ylsi Slovakian pääsarjassa viime vuonna. 

HPK-luotsi Pennanen HIFK-pelin alusta:"Henkisesti tiltattiin" 2:25

HIFK-tähti Santala maalasi heti kotiyleisön edessä –"Hyvä, että tuli ensimmäisessä pelissä" 1:22

Lue myös:

    Uusimmat