Hissien rakentaminen vanhoihin kerrostaloihin edennyt hitaasti

Vaikka valtio maksaa puolet hissien rakentamisesta, vanhoihin kerrostaloihin on rakennettu vasta hieman yli tuhat hissiä. Hissien rakentaminen parantaa erityisesti ikääntyvän väestön asumisen laatua ja nostaa asuntojen arvoa.

Suomessa on noin 23 000 hissitöntä, vähintään kolmekerroksista kerrostaloa. Tämä tarkoittaa, että noin 700 000 kerrostaloasukasta on ilman hissiä.

Hissejä on rakennettu vasta vähän vanhoihin hissittömiin kerrostaloihin. Tähän mennessä valtion tuella on rakennettu noin 1 100 hissiä. Valtio maksaa rakentamisesta puolet. Lisäksi useat kunnat myöntävät tarkoitukseen omia avustuksiaan.

Uusien rakennusmääräysten mukaan kaikki uudet kerrostalot on varustettava hissillä. Uudet määräykset tulivat voimaan maaliskuussa.

- Kun tätä sovelletaan vanhaan asuntokantaan, voidaankin ajatella, että hissin rakentaminen kolmikerroksiseen tai korkeampaan kerrostaloon vastaa tämän päivän vaatimuksia. Hissi parantaa asumisen laatua ja asuinrakennusten toiminnallisuutta. Tämä on erityisen tärkeää väestön ikääntyessä, toteavat ylitarkastaja Raija Hynynen ja rakennusneuvos Erkki Laitinen ympäristöministeriöstä.

Ympäristöministeriö on selvittänyt hissihankkeita ja asukkaiden näkemyksiä niistä Helsingin, Oulun ja Kuopion kaupunkien rahoittamassa tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan hissi paransi asumisen laatua ja asuinrakennusten toiminnallisuutta. Rakentamisen jälkeen asukkaat olivat hyvin tyytyväisiä hissiin, ja sen koettiin lisäävän selvästi asumismukavuutta. Myös hanketta aiemmin vastustaneet suhtautuivat hissiin yleensä myönteisesti. Hissin rakentamisen huomattiin lisäävän edelleen asunnon arvoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat