Ässien ja HIFK:n välisen SM-liigaottelun päätuomari Kristian Vikman hauskuutti tahtomattaan niin paikan päällä Isomäessä ollutta kuin ottelua tv:n välityksellä seurannutta kiekkoyleisöä.
Ottelu oli ehtinyt vanheta vain kolmisen minuuttia, kun Ässien puolustaja Rami Määttä pysäytti HIFK-hyökkääjä Anttoni Urosen sääntöjenvastaisin keinoin.
Tilannetta päädyssä seurannut Vikman vihelsi pilliin ja siirtyi keskiviivalle julistamaan tuomionsa. Juuri kun Vikman oli kertomassa rangaistuksesta, Määttä luisteli hänen ohitseen kohti jäähyaitiota ja mitä ilmeisimmin soitti jollain tapaa suutaan.
– Kaksi minuuttia... Ole hiljaa! Vikman keskeytti kuulutuksensa.
Päätuomarin pasmat menivät tilanteessa hetkeksi sekaisin, sillä jäähyn syy tuli ensin väärin.
– Kampitus – anteeksi, kiinnipitäminen.
Tilanne herätti hilpeyttä MTV Katsomon ottelulähetyksen selostamossa.
– Päätuomari ottaa yleisönkin haltuun, selostaja Juho Kokko nauroi.
– Nämä ovat olleet ihan hyvä lisä tänä vuonna nämä tuomarimikrofonit. Tulee välillä ihan hyviä juttuja, asiantuntija Ari Vallin komppasi.
