Hiljaiset aivoinfarktit vaanivat leikkauspotilaita tietyn iän jälkeen – oireettomalla kohtauksella voi olla kohtalokkaita seurauksia
Yli 65-vuotiaat leikkauspotilaat näyttäisivät olevan alttiita oireettomille ja ohimeneville aivoverenkierronhäiriöille ja aivoinfarkteille. Nämä hiljaiset aivoinfarktit voivat olla täysin oireettomia, mutta silti altistaa muun muassa muistin heikkenemiselle.
Tiedot käyvät ilmi kanadalaistutkimuksesta, jossa 1 100 yli 65-vuotiasta leikkauspotilasta seurattiin vuoden ajan. Potilaat olivat eri puolilta maailmaa, ja heille tehtiin aivojen magneettikuvaus yhdeksän päivän sisällä leikkauksesta. Tutkimuksesta rajattiin pois potilaat, jotka olivat olleet sydänleikkauksessa.
Magneettikuvaukset paljastivat hiljaisia aivoinfarkteja seitsemältä potilaalta sadasta, mikä maailmanlaajuisesti katsottuna voi tarkoittaa jopa kolmea miljoonaa hiljaista aivoinfarktia tässä ikäryhmässä joka vuosi.
Hiljaiset aivoinfarktit eivät olleet harmittomia, sillä sellaisen sairastaneet sairastuivat myös toiseen aivoverenkiertohäiriöön muita todennäköisemmin seuraavan vuoden aikana. Lisäksi heidän muistinsa ja muut kognitiiviset mielentoimintonsa heikkenivät todennäköisemmin.
Tulokset julkaistiin arvostetussa Lancet-lehdessä.
Copyright Duodecim 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää