"Hiljaisempi kausi voi jäädä päälle" – väheneekö seksin määrä parisuhteessa vuosi vuodelta? Näin ylläpidät kipinää
Pitkässä parisuhteessa elävät suomalaiset harrastavat yhä harvemmin seksiä, kertoo Kaalimadon tutkimus.
Erilaiset seksihalut ovat yksi pariskuntien yleisimmistä seksiin liittyvistä ongelmista., mutta seksin ihanteellinen määrä toki vaihtelee yksilöiden ja parisuhteiden välillä.
Erityisesti pitkässä parisuhteessa seksielämä saattaa hiipua tai pahimmillaan lopahtaa kokonaan. Kaalimadon tutkimuksen mukaan seksin määrä vähenee selkeästi parisuhteissa, jotka ovat kestäneet yli kolme vuotta.
Kyselytutkimukseen vastasi tuhat yli 18-vuotiasta suomalaista.
"Yhteisten vuosien jälkeen seksuaalinen yhteensopivuus joutuu usein koetukselle"
Tutkimuksen mukaan 1–3 vuotta kestäneissä suhteissa elävistä 81 prosenttia harrastaa seksiä vähintään kerran viikossa, mutta 3–5 vuoden parisuhteissa seksin mahduttaa kalenteriinsa kerran viikkoon enää 71 prosenttia.
5–10 vuoden parisuhteissa ainakin kerran viikossa seksiä harrastaa vain 54 prosenttia ihmisistä. Yli vuosikymmenen kestäneissä parisuhteissa vain 38 prosenttia hyppää petipuuhiin vähintään kerran viikossa.
– Parisuhteen alussa ja rakkauden alkuhuumassa seksiä harrastetaan yleensä usein ja kumppani koetaan seksuaalisesti yhteensopivaksi, Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo tiedotteessa.
– Yhteisten vuosien jälkeen seksuaalinen yhteensopivuus joutuu usein koetukselle ja kumppaneiden seksuaaliset halut eivät vastaa enää toisiaan. Seksuaalista yhteensopivuutta joudutaan tällöin rakentamaan uudelleen ja molemmille sopivan, toimivan yhteispelin löytäminen vaatii välillä paljonkin töitä ja kompromisseja.
"Kumppania saatetaan alkaa pitää itsestäänselvyytenä"
Lavikaisen mukaan parisuhde ja seksi voivat pitkän yhdessäolon myötä jäädä muiden asioiden varjoon. Perheenlisäys tai mahdolliset sairaudet voivat kuormittaa parisuhdetta.
– Kumppania saatetaan alkaa pitää itsestäänselvyytenä, eikä omia tai toisen seksuaalisia haluja tai toiveita päivitetä riittävästi keskustelemalla. Jos parisuhteen seksielämää ei pidetä tärkeänä, voi ”hiljaisempi kausi” seksissä jäädä ikään kuin päälle.
Onko seksi hyvän parisuhteen salaisuus? Asiasta oli Huomenta Suomessa keskustelemassa seksuaaliterapeutti Henriikka Sundell. (Artikkeli jatkuu videon alla.)
Näin ylläpidät seksuaalista kipinää
Lavikainen antaa vinkkinsä seksuaalisen kipinän ylläpitämiseen. Seksuaaliterapeutti kehottaa ensinnäkin arvottamaan seksin parisuhteessa korkealle ja pitämään joka päivä huolta fyysisestä läheisyydestä koskettelemalla ja suukottelemalla.
Asiantuntija kehottaa myös puhumaan omista toiveistaan seksielämään liittyen. Jos meneillään on hiljaisempi kausi sängyssä, kannattaa puhua siitä, mistä se johtuu.
Lavikainen suosittelee myös järjestämään kahdenkeskistä aikaa. Pienet rakkaudenosoitukset ja panostus suhteeseen kannattavat. On kuitenkin tärkeää, että molemmilla osapuolilla on myös omaa, mielekästä tekemistä ilman kumppaniakin. Myös erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on puhunut erillisyyden merkityksestä seksielämälle.
Muista myös, ettei seksin tarvitse aina olla spontaania. LUE LISÄÄ: Takkuileeko seksielämä? Kokeile kumppanisi kanssa "huoltoseksiä"
Mitä tehdä, jos intohimo on kadonnut parisuhteesta kokonaan? Videolla Elina Tanskasen ajatuksia aiheesta.
Kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit löydät täältä!
Lähde: Kaalimato
Uusimmat
-
19:36
Tuomioistuin hylkäsi Navalnyin valituksen 19 vuoden vankeusrangaistuksesta
-
19:30
Ilves-pakki ohjasi kiekon omaan maaliin – näin pelimiehelle kävi kalpaten
-
19:30
Kirja-arvio: Sotien ja kaipuun Molly & Henry
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
Lataa lisää