Helteinen sää ennakoi näyttäviä ukkosia

Voimakkaita ukkosia on hyvin vaikea ennustaa, ainakaan pidemmällä aikavälillä. Todennäköisyyksiä voidaan kertoa esimerkiksi heinäkuun säätietojen perusteella, mutta varmaa tietoa ukkosmyrskyistä tai salamoiden iskupaikoista on hankalaa sanoa.

Ilmatieteen laitoksen tutkijan Antti Mäkelän mukaan helteinen sää ennakoi ukkosia.

– Jos helteiset kelit jatkuvat, myös ukkosten, jopa rajujen sellaisten, todennäköisyys kasvaa. Tarkkoja pidemmän aikavälin ennusteita on kuitenkin vaikea tehdä. Sen sijaan muutaman päivän päähän voidaan vielä ukkosiakin ennustaa. Esimerkiksi tälle päivälle ennustetaan ukkosia, ja koska ilmamassa on helteisen kosteaa, ukkoset ovat todennäköisesti suhteellisen rajujakin, Mäkelä sanoo.

Ukkosia voi esiintyä helteisen ilmamassan vallitessa, mutta myös silloin kun kaksi erilaista ilmamassaa kohtaavat.

– Kesäkuun alun hellejakso päättyi komeisiin ukkosiin, ja se liittyi juuri kahden erilaisen ilmamassan rajavyöhykkeeseen, Mäkelä sanoo.

Teltta ei ole suojaisa paikka ukkosella

Kahdeksan varusmiestä loukkaantui aamulla salaman iskettyä telttaan Hangossa Uudellamaalla. Onnettomuus tapahtui viiden aikaan aamulla puolustusvoimien Syndalenin harjoitusalueella, jossa varusmiehet nukkuivat puolijoukkueteltassa. Salama pääsi telttaan ilmeisesti keskisalon aukon kautta.

– Hankoniemen yli on mennyt yön aikana voimakkaan oloinen ukkosalue, mutta salamapaikannustietojen mukaan alueella on esiintynyt ihan keskivertosalamoita. Yksi salama sitten on onnettomasti iskenyt telttaan tai teltan lähelle. Ainahan se on huonoa tuuria, jos salama ihmiseen tai ihmisen lähelle iskee, tutkija Mäkelä kertoo.

Tutkijan mukaan varusmiehet eivät olisi voineet suojautua iskulta juuri mitenkään.

– Teltta nyt ei ole suojainen paikka ukkosella, joten voisi ajatella, että teltassa ei olisi pitänyt olla. Armeijalla on kuitenkin omat ohjeensa ukkosten varalle, sillä telttojen evakuoiminen voi olla hyvinkin hankalaa, Mäkelä sanoo.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat