Helsingin rautatieaseman kivimiehet eivät lue kelloa vielä pitkään aikaan

Helsingissä rautatieaseman kellotornin remontti on osoittautunut odotettua vaikeammaksi. Tunnetun maamerkin töiden kustannusarvio on kolminkertaistunut muun muassa odotettua laajemman kosteusvaurion takia.

Miltei satavuotias kellotorni saattaakin pysyä suojahuppunsa alla ensi vuoden jouluun saakka.

Kun Helsingin rautatieaseman kellotornin kunnostustyöt alkoivat vuoden alussa, tuhojen laajuus ei ollut vielä selvillä. Kunnostustöiden edetessä rakentajille selvisi, että torni on imenyt itseensä kunnolla vettä.

Vuosien tuhot ylsivätkin huipulle asti viiteenkymmeneen metriin.

VR-Yhtymän kiinteistöpäällikkö Matti Siitari kertoo tilanteen olevan pahin mahdollinen:

- Olemme joutuneet purkamaan lähes kaikki tornin kivirakenteet. Kustannukset alkavat lähennellä viittä miljoonaa euroa.

Lopulliset kunnostuskustannukset selviävät vasta, kun työt on saatu päätökseen. Alun perin urakan kustannusarvio oli puolestatoista kahteen miljoonaa.

Katso Mari Karppisen juttu (Kymmenen uutiset 21.7.2009)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat