Hannu Manninen tekee paluun?

Hannu Manninen, kuva:Lehtikuva/Sari Gustafsson
Hannu Manninen, kuva:Lehtikuva/Sari Gustafsson
Julkaistu 21.08.2009 08:44

Yksi Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä talviurheilijoista, yhdistetyn yhdeksänkertainen arvokisamitalisti Hannu Manninen on suunnitellut paluuta urheilun pariin. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

- Olen käynyt nyt kolme kertaa mäessä, ja täytyy myöntää, että mukavaltahan se on tuntunut. Hyvin uskalsin vielä tulla alas sieltä. Olen vielä pitänyt hyvää huolta kunnostani, mutta ei tilanteeni ole muuten juuri muuksi muuttunut.

Vaikka Manninen lopetti kilpailu-uransa 2008 vuoden keväällä hän myöntää, että jo viime talvena olisi tehnyt mieli laduille ja mäkeen.

- Teki koko ajan mieli olla itse mukana kisaamassa. Ja herkeämättä mietin, vieläkö pärjäisin muiden mukana.

Manninen voitti urallaan arvokisojen kolmen joukkuekultamitalin lisäksi henkilökohtaisen sprintin MM-kultaa vuonna 2007 Sapporossa, mutta se kaikkein kirkkain olympiamitali jäi rovaniemeläiseltä henkilökohtaisella tasolla saavuttamatta.

Ensi talvena 31-vuotiaalla Mannisella olisi siis mainio tilaisuus korjata tuota tilastoa Vancouverin olympialaisissa.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit