Haluatko menestyä? Ota tästä mallia!
Raha + vaikutusvalta + onnellisuus = menestynyt ihminen. Tätä mieltä on Suomen kansa tuoreen tutkimuksen mukaan.
Menestyksen tunnusmerkkinä pidetään Suomessa rahaa, vaikutusvaltaa ja tyytyväisyyttä. Menestyneinä ihmisinä pidetään muun muassa liikemiehiä, poliitikkoja, taiteilijoita ja urheilijoita. Tämä käy ilmi Aikakausmedian teettämästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin menestyksen saloja suomalaisten silmin.
Vastaajat mainitsivat menestyneiksi henkilöiksi muun muassa Tarja Halosen, Sauli Niinistön, Jorma Ollilan ja Jari Sarasvuon. Halonen on menestynyt etenkin naisten silmissä, kun taas miesvastaajat mainitsivat useimmin Ollilan. Poliitikot puolestaan vaikuttavat menestyneiltä erityisesti vanhempien vastaajien keskuudessa.
Tutkimuksen mukaan selkeä merkki menestyksestä on vaikutusvalta, jonka 60 prosenttia vastaajista ruksasi valmiiden vastausvaihtoehtojen listalta. Kakkossijalle nousee raha ja kolmossijalle myönteinen elämänasenne. Onnellisuus korostuu etenkin nuorempien vastaajien keskuudessa.
Tie menestykseen aukeaa vastaajien mukaan onnekkuuden, sitkeyden ja itseluottamuksen avulla. Nuoremmat vastaajat pitävät sitkeyttä ja päättäväisyyttä tärkeämpänä ominaisuutena kuin onnekkuutta, kun taas vanhempi väestö uskoo koulutuksen luovan menestystä. Menestyksen tekijöihin suhtaudutaan yksilöllisesti, sillä mikään ominaisuuksista ei noussut selkeästi suosituimmaksi.
Median menestyjä on Jorma Ollila
Mielipiteitä menestyksestä on kyselty myös aikakauslehtien päätoimittajilta. He tuntevat menestyneensä työssään, kun lehti pääsee lukijoiden kahvikeskusteluiden puheenaiheeksi, ja juttujen avulla pystytään liikuttamaan ja kuohuttamaan lukijoita.
Myös päätoimittajakyselyssä nousi esiin Jorma Ollilan nimi. Ollilan kanssa haluttaisiin tehdä juttu menestyksestä niin, että hän antaisi neuvoja Timo Soinille.
– Jutussa entinen menestyjä neuvoisi nykyistä menestyjää tyyliin ”kaikki, mikä menee ylös, tulee myös alas”. Menestykseen ei pidä tuijottaa silmiään sokeiksi, sillä menestyksen ja pudotuksen välissä on kumpaankin suuntaan mentäessä se tavallinen elämä, jota me elämme sen kummemmin menestymättä ja toivottavasti sen kummemmin putoamatta, totesi yksi kyselyyn vastanneista päätoimittajista.
Kuvat: Shutterstock
Deski/ MTV3
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää