Haluatko eroon silmäpusseista? Kokeile näitä tehokeinoja
Monet kärsivät silmäpusseista, mutta niiden hoitamiseen on onneksi muutamia tehokeinoja.
Silmäpussit saattavat periytyä, mutta niiden muodostumiseen vaikuttavat myös elintavat ja unen määrä. Periytyneiden silmänalusten hoitoon täytyy varata enemmän aikaa, verrattuna muutaman huonosti nukutun yön johdosta ilmestyneiden silmäpussien hoitoon.
Jokainen voi kuitenkin hoitaa niitä tarpeen mukaan juomalla runsaasti vettä, nukkumalla vähintään seitsemän tuntia joka yö ja syömällä vähemmän suolaa. Onneksi niiden hoitoon on olemassa myös muita näppäriä hoitokeinoja.
Kotikonstit
Useimmat ovat saattaneet jo vähentää syömänsä suolan määrää tai lisänneen veden juomista, mutta silti ongelma ei tunnu häviävän. Muutama vanha kikka on edelleen hyvin toimivia, joten myös niitä kannattaa kokeilla.
Viileiden lusikoiden asettaminen silmäpussien päälle on lähes jokaiselle tuttu, mutta edelleen toimiva keino. Muita näppäriä vinkkejä on viileiden kurkkusiivujen asettaminen silmien ylle noin viideksi minuutiksi.
Silmänalusiin tehoaa myös viileiden teepussien asettaminen niiden päälle. Voit myös esimerkiksi kastaa pari vanulappua viileään maitoon ja sijoittaa ne sitten silmäpussien päälle muutamaksi minuutiksi.
Silmäympärysvoiteet
Silmäympärysihomme on ohuempaa kuin muu kasvojen iho, joten ne tarvitsevat ajoittain hieman hienovaraisempaa hoitoa. Silmäympärysvoiteet auttavat silmäpussien ja tummien silmänalusten hoidossa. Ennen voiteen hieromista silmänalusiin, kannattaa kyseinen voide laittaa hetkeksi esimerkiksi jääkaappiin viilentymään. Voide toimii tällöin tehokkaammin, sillä kylmyys auttaa poistamaan turvotusta.
Silmämeikit kannattaa aina pestä ennen nukkumaanmenoa, jotta iho pääsee hengittämään.
Lähteet: Elle, How Stuff Works, MedicoPk
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää