Halonen: Haaviston nousu oli yllätys

Presidentti Tarja Halonen yllättyi vihreiden Pekka Haaviston menestyksestä presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella.

— Aika vaali. Tuli tietynlainen yllätysmomentti, Halonen aloitti.

Hän oli kuullut Haaviston leirissä vallitsevasta hyvästä tunnelmasta, mutta ei ollut laittanut sille tarpeeksi painoarvoa. Halonen painotti, että presidentinvaalissa on kyse nimenomaan henkilöön kohdistuvasta vaalista, hyvässä ja pahassa.

— Se ilmiö on hyvin mielenkiintoinen, Halonen viittasi Haaviston suosioon.

SDP:n Paavo Lipposen vaatimattomaksi jäänyttä äänimäärää Halonen kommentoi lyhyesti.

— Olen oppinut 40 vuoden aikana, että kaikesta oppii.

Halosen mielestä ihmisten pitäisi äänestää vain aidosti kannattamaansa ehdokasta. Hän kuitenkin piti mahdollisena, että osa kansasta ei äänestänyt suosikkiaan, jos ehdokkaalla ei ollut mahdollisuuksia päästä toiselle kierroksella.

Halosen mielestä oli hienoa, että vaalissa oli mukana kaksi naisehdokasta. Hän kuitenkin sanoi, että muullakin kuin sukupuolella on merkitystä.

— Ei se ihan ole niin, että joskus on hyvä tuuri ja sitten tulee nainen valituksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat