Hallituksen ensi viikon puoliväliriihestä povataan vaikeaa. Hallitukselta odotetaan selkeitä työllisyystoimia, mutta puolueiden näkemyserot toimista ovat suuret.
Hallituspuolueiden eritysavustajat neuvottelevat tämän viikonlopun aikana. Myös viisikon on tarkoitus kokoontua. Alun perin arvioitiin, että neuvottelut olisivat jo tässä vaiheessa suhteellisen hyvin edistyneet.
MTV Uutisille todettiin kuitenkin, että työllisyyskeskustelu on vielä kesken.
Vasemmistopuolueita, eli SDP:tä ja vasemmistoliittoa vaivaa tietynlainen suruttomuus mitä tulee menoihin, toteaa eräs hallituslähde MTV Uutisille.
– Laitetaan mielellään rahaa työllisyystoimiin, jotka maksavat valtiolle, kuten palkkatukeen ja työnohjaukseen. Sinänsä hyviä toimia, mutta nyt pitää myös löytyä tahtoa toimiin, jotka eivät lisää menoja, toteaa eräs hallituslähde MTV Uutisille.
Näitä toimia ovat muun muassa paikallisen sopimisen lisääminen ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan muuttaminen.
Ansiosidonnainen työttömyysturva
Keskusta ja RKP haluavat uudistaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan, jotta se aktivoi työttömiä hakemaan työtä.
SDP ja vasemmistoliitto eivät ole yhtä innokkaita tähän.
SDP:n mukaan ansiosidonnaisen päivärahan rakennetta voidaan kyllä muuttaa, mutta sen suuruudesta ei voi leikata.
Vasemmistoliitto vastustaa ansiosidonnaisen rakenteen muuttamista ylipäätään.
– Jos ansiosidonnaisen päivärahan suuruus korotetaan alkukuukausien ajan ja leikataan loppukuukausista, tämä heikentää niiden asemaa, jotka ovat pidempään työttömiä. Se on vain hyödyksi niille, jotka muutenkin saavat työtä.
Paikallinen sopiminen
Paikallinen sopiminen on myös asia, jota erityisesti keskusta ja RKP ajavat. Työmarkkinaosapuolten yritys löytää ratkaisu asiassa tyssäsi joulukuussa. Sen jälkeen paikallista sopimista on pohdittu työryhmässä valtiosihteeri Ville Kopran johdolla.

