Sosiaali- ja terveysministeri Juuson mukaan raha ei tule riittämään, jos alueet eivät kykene uudistamaan palveluita.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) vieritti vastuuta hyvinvointialueille vastatessaan eduskunnassa keskustan ja Liike Nytin välikysymykseen arvokkaasta ikääntymisestä ja vanhushoivan tilanteesta.
Juuso painotti vastauspuheenvuorossaan, että hyvinvointialueiden toiminta ja talous on vakautettava, jotta hyvinvointiyhteiskunnan palvelut voidaan turvata.
– Hallitus on tehnyt päämäärätietoisesti työtä, jotta alueiden tarvitsema kasvava rahoitus pystytään turvaamaan – nyt ja tulevina vuosina. Raha ei kuitenkaan tule riittämään, jos alueet eivät kykene uudistamaan palveluita ja löytämään uusia tekemisen tapoja, Juuso sanoi.
Juuson mukaan hallitus haluaa varmistaa jokaisen suomalaisen hyvän hoidon ja huolenpidon sekä nykyisille että tuleville sukupolville.
– Kun väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa, on tärkeää, että yhteiset rahamme käytetään tehokkaasti, Juuso painotti.
Kaikkonen esitti epäluottamusta
Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen korosti puheenvuorossaan, että Suomen pitää olla maa, jossa ihmisten on turvallista elää ja ikääntyä.
