Hägglund: Auttaisimme Ruotsia puolustamalla itseämme

Ruotsin sotatiedeakatemia toteaa tuoreessa kirjassaan, että Ruotsi tarvitsee ehdottomasti ulkopuolista apua mahdollisen sodan syttyessä. Myös maan valtiopäivät tuntuvat luottavan naapuriapuun kriisin sattuessa.

Mitä tällaiseen ehdotukseen sanoo entinen puolustusvoimain komentaja ja EU:n sotilaskomitean puheenjohtaja Gustav Hägglund?

– Kyllä meidän apu on sitä, että me puolustamme Suomea.

Hägglundin mukaan Suomen ja Ruotsin kannattaisi kuitenkin pohtia, millainen puolustuskyky mailla olisi yhdessä.

– Aika hyvinhän me täydentäisimme toisiamme. Suomi hoitaisi maapuolustuksen, sillä Ruotsiinhan ei oikein pääse muuten kuin Suomen kautta. Ruotsi voisi puolestaan hoitaa meripuolustuksen, kun heillä on kerran sukellusveneet ja muu varustus. Maiden ilmavoimien kyky olisi huomattavasti suurempi yhdistettynä. Tällaista kannattaisi kyllä varmasti tutkia.

Ruotsin sotatiedeakatemia moittii kirjassaan maan puolustuskykyä lähes olemattomaksi. Sen mukaan hyökkäyksen sattuessa Ruotsin puolustus romahtaisi jopa muutamassa päivässä.

– Sotatiedeakatemian pääprojektina on ollut jo parin vuoden ajan se, että miten selvitään vuoden 2014 jälkeen. Myös Ruotsin puolustusvoimain komentajan suulla on varoitettu, että laadituilla raharaameilla ei pärjätä ja maan puolustus ei kestäisi kuin viikon, Hägglund toteaa.

– Ruotsin puolustuskyky riippuu tietenkin siitä, millainen hyökkäys olisi. Jos kyseessä on ydinhyökkäys, niin hyvä, jos kestetään tunti.

Hägglund kuitenkin rauhoittelee, että Suomen tilanne on erilainen länsinaapuriimme verrattuna.

– Tällä hetkellä meillä on seitsemän kertaa enemmän sotilaita kuin Ruotsilla ja puolustusvoimien uudistuksen jälkeenkin viisi kertaa enemmän. Myös esimerkiksi Saksalla on vähemmän sotilaita kuin Suomella.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat