Haaveiletko kirkkohäistä ilman hössötystä? Tampereella jonotetaan tänä yönä alttarille
Kymmenes Hääyö-tapahtuma järjestetään keskiviikkona 13.5. Tampereella Finlaysonin kirkossa.
Hääyö-tapahtumassa riittää, kun pari ilmestyy paikalle ja sanoo ”tahdon". Seurakunta tarjoaa lisäksi tuoreelle avioparille kakkukahvit juhlan kunniaksi.
Hääyön vihkitilaisuudessa vihitään saman illan ja yön aikana useita eri pareja. Vihkiparilla täytyy olla mukanaan todistus esteiden tutkinnasta. Seurakunta hoitaa kaiken muun.
Kuinka monta paria Tampereen Finlaysonin kirkon alttarilla nähdään tänä yönä?
– Alttarille astelee 18 paria enemmän tai vähemmän jännittyneinä, kertoo seurakuntapastori Merja Halivaara.
Hääyö-tapahtumissa on vihitty tähän mennessä useita kymmeniä pareja.
Mutkattomat ja vaivattomat häät
Suositut Hääyö-tapahtumat alkoivat Vantaalta vuonna 2009. Hääyön idea on mahdollistaa mutkattomat ja vaivattomat häät.
Kirkollinen vihkiminen edellyttää, että molemmat ovat Suomen evankelisluterilaisen kirkon rippikoulun käyneitä jäseniä.
Vihkiparin pitää suorittaa avioliiton esteiden tutkinta omassa kotiseurakunnassa vähintään viikkoa ennen vihkimistä ja tuoda todistus esteiden tutkinnasta mukanaan Hääyöhön.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää