GSM Suomen liittymät vaarassa mykistyä

Rahoitusvaikeuksista kärsivän GSM Suomen mobiililiittymät saattavat mykistyä viikon kuluttua. Yhtiö ilmoitti tiistaina, että tietoliikenneoperaattori DNA on yksipuolisesti irtisanonut yhtiön verkkosopimuksen.

Yhtiön tiedotteen mukaan GSM Suomen tarjoamat mobiilipalvelut päättyvät DNA:n verkossa 14. huhtikuuta. Asiasta tiedottivat myös viestintävirasto sekä GSM Suomen omistaja Evia.

GSM Suomella ei ole omaa verkkoa, vaan se on toiminut vuokralaisena muiden operaattorien verkoissa. Yhtiön oman ilmoituksen mukaan sillä on voimassa oleva sopimus myös toisen verkko-operaattorin kanssa. Yhtiö sanoi jatkavansa neuvotteluja palveluidensa tarjoamiseksi.

GSM Suomen hallituksen puheenjohtaja Max Söderström ja Evia-konsernin toimitusjohtaja Jari Torvelainen eivät olleet tänään tavoitettavissa kommentoidakseen, kuinka todennäköisenä toiminnan jatkumista toisen operaattorin verkossa pidetään.

Viestintävirasto kehottaa vaihtamaan operaattoria heti

Vuonna 2007 toimintansa aloittanut GSM Suomi on yksi Suomen pienimmistä teleoperaattoreista. Yhtiöllä oli vajaa vuosi sitten oman ilmoituksensa mukaan parikymmentätuhatta liittymäasiakasta. Yritysasiakkaita se kertoi tuolloin olevan vajaat 4 000.

Tiistain tiedotteessa hallituksen puheenjohtaja Söderström arvioi, että palvelukatkoksia voi tulla tuhansille pienyrittäjille. Työntekijöitä yrityksellä on noin 160.

Aikaisemmin julkisuudessa on kerrottu, että yhtiöllä on ollut ongelmia palkanmaksussakin.

Viestintävirasto ei liikesalaisuuteen vedoten kerro GSM Suomen nykyisten asiakkaiden määrää. Virasto kehottaa GSM Suomen asiakkaita varmistamaan matkaviestinpalvelujensa jatkumisen pääsiäisen yli tekemällä liittymäsopimuksen jonkin toisen teleyrityksen kanssa, sillä operaattorin vaihto saattaa kestää jopa viisi päivää.

Räväköistä mainoksistaan tunnettu GSM Suomi aloitti toimintansa pari vuotta sitten. Evia osti yhtiön joulukuussa, mutta kertoi pari viikkoa sitten neuvottelevansa vielä yrityskaupan jälkimmäisestä maksuerästä yritystutkimuksessa ilmenneiden seikkojen takia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat