Göteborgin diskopalon tuomiot kovenivat

Ruotsalainen hovioikeus on koventanut rangaistuksia Göteborgin diskopalosta tuomituille. Hovioikeus kovensi kahden tuomitun rangaistusta vuodella. Kaksi vuotta sitten tapahtuneessa diskopalossa kuoli 63 nuorta ja lähes 200 loukkaantui.

Goteborgin-tuhopoltto


Hovioikeuden päätöksen myötä Hosein Arsani ja Mohammad Mohammadamini joutuvat vankilaan seitsemäksi vuodeksi. Kahden muun palosta tuomitun rangaistukset jäivät voimaan. Shoresh Kavehin kahdeksan vuoden vankilatuomio pysyi ennallaan, samoin 19-vuotiaan nuorukaisen passitus kolmeksi vuodeksi suljettuun laitoshoitoon vahvistettiin.

Tuomitut ovat vakuuttaneet, ettei heidän tarkoituksenaan ollut aiheuttaa tapahtuneen kaltaista katastrofia. Nuorukaiset oli aiemmin heitetty ulos diskosta, jonka vuoksi he kostoksi sytyttivät hätäuloskäynnin lähistöllä olleen rojukasan tuleen. Ainoastaan Shoresh Kaveh on myöntänyt olleensa mukana sytyttämässä tuhoisaa paloa. Muut kolme tuomittua ovat kaiken aikaa kiistäneet osallisuutensa itse sytyttämiseen, vaikka he hovioikeuden näkemyksen mukaan ovatkin olleet mukana suunnittelemassa kostotoimea.

Vaikenemista ei palkittu

Tuomittujen asianajajat eivät heti päätöksen jälkeen osanneet sanoa aikovatko he valittaa tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Palon uhrien edustajat olivat tyytyväisiä kovennettuihin tuomioihin. Iman Shakarchi, joka menetti palossa kaksi tytärtään, sanoi tuomion julistamisen jälkeen: -Tämä oli hyvä päätös. Pelkäsin, että tuomioita voitaisiin keventää, koska olin kuullut, että hovioikeus yleensä tukeutuu tiukasti lakipykäliin. Olenkin tyytyväinen siitä, että oikeus nyt osoitti selkeästi, ettei vaikeneminen kannata.

Göteborgin diskopalo lokakuussa 1998 oli Ruotsin lähihistorian tuhoisin. Suurin osa menehtyneistä nuorista oli ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia. Kun vähitellen paljastui, että palo oli tahallaan sytytetty ja että syylliset olivat niin ikään taustaltaan maahanmuuttajia, tyrmistys ja suru oli suurta erityisesti Ruotsin maahanmuuttajapiireissä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat