Finnwatch: Näitä epäeettisiä tuotteita ei pidä ostaa ollenkaan
Mitä tuotteita suomalaisen ei pitäisi laittaa ostoskoriinsa? Yritysten yhteiskuntavastuuta tutkiva kansalaisjärjestö Finnwatch neuvoo.
– Aika harvoja tuotteita pystyy sanomaan niin sataprosenttisesti epäeettisiksi, että Finnwatch kannustaisi ostoboikotteihin. Ainoat tuoteryhmät, joita ei meidän mielestämme pitäisi ollenkaan ostaa, ovat Israelin siirtokunnista tai Marokon Länsi-Saharaan rakentamista siirtokunnista tulevat tuotteet. Syynä on se, että kyseiset siirtokunnat on perustettu lainvastaisesti, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo.
– Israelin siirtokunnista voidaan tuoda esimerkiksi kosmetiikkaa, vihanneksia, hedelmiä, hiilihapotuskoneita ja viinejä. Marokon siirtokunnista puolestaan tuodaan enimmäkseen kalatuotteita ja kasviksia.
Vartiala kehottaa jättämään ostamatta myös WWF:n punaisen listan tuotteet.
– On hassua, että Suomessa kaupoissa voidaan edelleen myydä uhanalaisiksi luokiteltuja eläinlajeja, kuten tuoretta sinievätonnikalaa.
Mistä tavallinen kuluttaja voi yleisesti ottaen tietää, onko jokin tuote eettinen vai ei?
– Ei oikeastaan mistään. Toki kannattaa ottaa selvää, millaisia tuotesertifiointeja on olemassa. Reilu kauppa on sertifikaateista tunnetuin, kunnianhimoisin ja ehdottomasti suositeltava. Sen lisäksi on olemassa esimerkiksi teen, kahvin, kaakaon, banaanien, sitrushedelmien, mehun ja suklaan myynnissä käytettävä Rainforest Alliancen sammakkomerkki, kestävästi tuotettuihin kalatuotteisiin liittyvä MSC-sertifikaatti (Marine Stewardship Council) sekä kestävästä metsätaloudesta kertova FSC-sertifikaatti (Forest Stewardship Council).
Tuotteen hinnasta ei voi vetää yksiselitteisiä johtopäätöksiä.
– Se, että tuote on kallis, ei tarkoita, että se on vastuullinen. Toisaalta on selvää, että jos t-paita maksaa viisi euroa, puuvillan poimija ei ole saanut siitä pitkässä tuotantoketjussa mitään, Vartiala sanoo.
Materiaalin eettisyys riippuu tuotantotavasta.
– Angoravillasta nousi kohu, kun Kiinassa revittiin villoja eläviltä kaneilta. Uzbekistanissa puolestaan tuotetaan puuvillaa valtion harjoittamalla pakkotyövoimalla. Ei voi kuitenkaan sanoa, että nämä materiaalit olisivat kategorisesti epäeettisiä.
– Joitakin sademetsäpuitakin voidaan tuottaa kestävästi, mutta silloin tuotteet ovat sertifioituja. Suomen markkinoilla sademetsäpuuta on tosin aika vähän saatavissa. Täällä räikeimmin epäeettiset tuotteet ovat muutenkin harvinaisia – Kiinassa turisteille saatetaan myydä kuivattuja merihevosia tai tiikerin osia lääkekäyttöön.
Kuva: Colourbox.com
Kymmenen Uutisissa kerrottiin tammikuun lopussa thaimaalaisilla ananasmehutehtailla havaituista ihmisoikeusloukkauksista. Video alkaa kohdasta 00:09:10.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää