Esimerkiksi Marimekko, Kesko ja SOK saivat Eetti-järjestön arvioinnissa nollapisteet.
Suuri osa Suomen suurimpien vaateyritysten tuotteiden tekijöistä ulkomailla ei saa riittävää palkkaa elämiseen, arvioidaan tuoreessa selvityksessä.
Tänään julkaistun raportin koosti eettisen kaupan puolesta toimiva Eetti-kansalaisjärjestö.
– Valitettavasti tulokset olivat odotettuakin huonompia. Oletuksena oli, että parhaalla tolalla asiat eivät palkkauksessa ole, koska vaateteollisuudessa on kansainvälisesti rakenteellinen ongelma tässä suhteessa, kertoo Eetin vastuullisuuspäällikkö Anniina Nurmi.
Selvityksen kohteena oli 14 yritystä, joista 11 sai Eetin arvioinnissa nollapisteet: Finlayson, Halti, Kesko, Lindex, Makia, Marimekko, Nanso, SOK, Stockmann, Tokmanni ja Varusteleka.
Nanso, Halti ja SOK kertovat osan tuotantopaikoistaan maksavan elämiseen riittävää palkkaa, mutta tiedot perustuvat amfori BSCI -auditointiin. Eetin mukaan siinä on puutteita eikä pelkästään siihen perustuvia tietoja voi pitää riittävinä.
Yrityksistä kolme – Joutsen, Reima ja Luhta – pystyi Eetin mukaan vakuuttavasti esittämään, että edes osa niiden käyttämistä tuotantopaikoista maksaa elämiseen riittäviä palkkoja.
Makia, Marimekko, Finlayson, Lindex, Stockmann, Kesko, Varusteleka ja Tokmanni eivät kertoneet kyselyssä mitään tehtaiden palkkatasosta ja jäivät siksi nollapisteille. Eetti painottaa, että vastuullinen toiminta on aina läpinäkyvää.
Luotettavaa tietoa ei aina ole
SOK:n vastuullisuuspäällikön Anna Mäenpään mukaan amfori BSCI -auditoinnit eivät ole täydellisiä, mutta silti käyttökelpoinen työkalu. Huomiota kiinnitetään muun muassa työpäivien pituuteen ja siihen, noudatetaanko kieltoa käyttää lapsityövoimaa – sekä myös palkkatasoon. Auditointi keskittyy riskimaihin, joihin luetaan esimerkiksi Vietnam ja Bangladesh.
