Finnmatkat lopettaa norsusafarit: Eettisyys matkailun nouseva trendi
Eettinen matkailu on matkailualan nouseva trendi, johon myös matkanjärjestäjät haluavat panostaa.
Finnmatkat ilmoitti mikroblogipalvelu Twitterissä lopettavansa kaikki norsusafarit ja norsushowt asteittain tulevan talven aikana. Syyt päätöksen takana ovat puhtaasti eettisiä.
– Se tapa, jolla norsuja kohdellaan, ja saadaan ne esimerkiksi liikkumaan eteenpäin tai tekemään temppuja, ei ole eläimille hyväksi, kertoo Finnmatkojen viestintäpäällikkö Julia Melnik.
Melnikin mukaan Finnmatkoilla oli jo pitkään pohdittu sitä, että safareiden tilalle haluttaisiin tuoda eläinystävällisempiä vaihtoehtoja. Jatkossakin kohteissa tulee olemaan mahdollisuus tutustua esimerkiksi norsujen elämään, mutta vanhasta poikkeavalla tavalla.
– Sen sijaan, että aiheutettaisiin eläimelle kipua, voitaisiin seurata niiden eloa omassa ympäristössään.
Muutos koskee kaikkia Finnmatkojen emoyhtiön TUI Groupin pohjoismaisia matkanjärjestäjiä. Norsusafareita on järjestetty erityisesti Thaimaan lomakohteissa.
– On tärkeää tuoda safarien tilalle jotain muuta, sillä erilaiset retket ovat tärkeä elinkeino paikallisille. Ihan yhdessä yössä yhteistyö ei voi loppua, Melnik sanoo.
Twitterissä julkaistu viesti keräsi nopeasti useita kiitteleviä kommentteja. Melnikin mukaan päätös on yleisestikin otettu erittäin hyvin vastaan.
– Erityisesti eläinten kanssa läheisesti työtä tekevät ja bloggaajat ovat olleet todella tyytyväisiä.
Eettinen matkailu on matkailualalla nouseva trendi.
– Ihmiset ovat hyvin tietoisia eläinten oikeuksista, paikallisten palkkatasosta, hotellien kierrätyksestä ja ihan myös siitä, että minne matkustetaan ja millä lennetään. Eettisyys on tärkeä osa matkailua, Melnik sanoo.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää