50 vuoden ikää lähestyvä Finlandia-talo käy lähivuosina läpi laajan peruskorjauksen. Töiden on määrä alkaa vuonna 2021, mutta suunnitelmat talon kehittämisestä on laitettu jo vireille.
Rakenteiden peruskorjauksen lisäksi tavoitteena on kytkeä Finlandia-talo tiiviimmin osaksi kaupunkikuvaa, mutta myös houkuttelevampi ihmisten pistäytymisille.
Lähivuosina Finlandia-talon rakenteet nykyaikaistetaan putkistosta alkaen ja julkisivua myöten.
Saako marmoriseinä korvaajan?
Suojattu Finlandia-talo on tarkoitus säilyttää arkkitehtonisesti alkuperäisessä asussaan.
20 vuotta sitten korjatulle, mutta toistuvasti ongelmia aiheuttaneelle, julkisivun marmoriseinälle yritetään löytää ratkaisua, joka kestäisi aikaa.
Finlandia-talon katolle on kiinnitettynä 8 koelaattaa, joiden joukosta valitaan kestävin ratkaisu, sanoo kaupunkiympäristöalan hallintapäällikön Sari Hildénin.
– Lähtökohtana on se, että uuden julkisivun tulee kestää vähintään peruskorjaussykli eli minimissään 50 vuotta, Hildén sanoo.
Enemmän spontaaneja pistäytymisiä
Samalla Alvar Aallon suunnittelemasta rakennuksesta muokataan yleisölle kiinnostavampi kohde.
Toiveissa on, että tulevaisuudessa talo houkuttelisi ihmisiä myös spontaaneille pistäytymisille esimerkiksi ravintolaan tai kattoterasille.
– Työpöydälle on otettu sellaisia aihoita kuin esimerkiksi näyttelykonsepti. Olemme tehneet tätä Alvar aalto -säätiön ja olemme huomanneet, että suomen kuuluisin arkkitehti on surkeasti alihyödynnetty, sanoo Finlandia-talo Oy:n toimitusjohtaja Johanna Tolonen.
Myös Finlandia-talon värikästä historiaa sekä suomalaisuuden erilaisia puolia halutaan tuoda esille.