Filippiinejä uhkaa trooppinen myrsky – osa perheistä viettää joulua kotonaan evakuointimääräyksistä huolimatta

Filippiineillä trooppinen myrsky on pilaamassa tuhansien joulunvieton. Sääennusteiden mukaan maan Tyynen valtameren puoleiselle rannikolle on matkalla tuhoisia myrskytuulia ennen myöhemmin tänään iskevää myrskyä.

Maan ilmatieteenlaitoksen mukaan Phanfone-myrskyn on arvioitu rantautuvan Samarin saarelle loppuiltapäivästä paikallista aikaa.

Viranomaiset ovat kehottaneet maan keskiosissa asuvia ihmisiä poistumaan rannikkoalueilta.

Uutistoimisto AFP:n haastatteleman väestönsuojeluviranomaisen Reyden Cabrigasin mukaan jotkut perheet ovat olleet vastahakoisia noudattamaan viranomaisten evakuointiohjeistuksia, koska he haluavat viettää joulun kodeissaan.

Cabrigasin mukaan paikalliset viranomaiset ovat varautuneet pakottamaan heidät kodeistaan, mikäli he eivät noudata viranomaisohjeistuksia.

Yli 21 000 lauttamatkustajan matka peruuntui

Tuhannet ihmiset ovat myös jääneet satamaan lauttaliikenteen pysähdyttyä sateiden ja voimakkaiden tuulien vuoksi. Maan rannikkovartioston mukaan yhteensä yli 21 000 lauttamatkustajaa olisi jäänyt rannalle lauttavuorojen peruuntumisen vuoksi.

Lauttaliikenteen lisäksi lentoliikenteessä on ollut häiriöitä myrskyn vuoksi. Paikalliset lentoyhtiöt ovat peruneet kymmeniä maansisäisiä lentoja.

Myrsky tappoi tuhansia kuusi vuotta aiemmin

Phanfonen on arvioitu kulkevan samaa reittiä kuin vuonna 2013 iskenyt supertaifuuni Haiyan kulki. Haiyanin jäljiltä yli 7 300 ihmistä kuoli tai katosi. Phanfonen on kuitenkin uskottu olevan huomattavasti heikompi kuin kuuden vuoden takaisen supermyrskyn.

Maan ilmatieteenlaitoksen mukaan on mahdollista, että Phanfone voimistuu taifuuniksi. Jouluyön aikana tuuli voi puhaltaa paikoittain reilusti yli 30 metriä sekunnissa.

Ilmatieteenlaitos on kehottanut kansalaisia pysymään joulupäivänä sisätiloissa monissa osissa maata, myös maan pääkaupungissa Manilassa.

Lue myös:

    Uusimmat