F1-pomot perustivat “sääntöjenrikkomisryhmän” valvomaan tallien kehitystyötä

F1-sarjan johto on perustanut erityisen työryhmän tukkimaan kauden 2021 sääntömuutoksen myötä tallien kehitystyöhön mahdollisesti avautuvia porsaanreikiä.

Kauden 2021 sääntöremontilla tähdätään nykyistä viihdyttävämpiin kisoihin. Sarjan johto haluaa estää talleja hyödyntämästä sääntökirjan harmaita alueita tasapuolisen kilpailun takaamiseksi.

Kansainvälisen autoliiton FIA:n tekninen johtaja Nikolas Tombazis kertoo kattojärjestön perustaman työryhmän tekevän kaikkensa, jottei tallien mahdollinen kikkailu pääse pilaamaan sääntömuutokselle asetettuja tavoitteita.

– Uudet säännöt tarjoavat tilaisuuden venyttää niitä äärimmilleen. Silloin näemme itse, onko joillakin alueilla porsaanreikiä, tai jos säännöistä seuraa muita tahattomia seuraamuksia, Tombazis kertoi motorsport.comin mukaan.

– Jos meillä on mahdollisuus tehdä tämä työ itse, niin silloin voimme välttää tiettyjä sääntöjä, jotka voisivat myöhemmin aiheuttaa ongelmia, Tombazis lisäsi.

FIA toivoo pääsevänsä yhdessä tallien kanssa sopuun sääntömuutoksen yksityiskohdista syyskuun puoliväliin mennessä. Sarjan urheilujohtaja Ross Brawn muistuttaa, ettei työ lopu vielä siihen.

– Työ FOM:in (Formula One Management) työryhmässä ei pääty silloin, kun säännöt julkistetaan. Kun näemme tallien tekemien ratkaisujen kehittyvän, niin analysoimme ne. Jos näyttää siltä, että ne alkavat kumota tavoitteitamme, niin ohjaamme kehityksen jälleen oikealle kurssille, Brawn sanoi.

– Valvomme ja kehitämme ratkaisuja, jotta ylläpidämme tavoitteita saavuttaa parempaa kilpailua, Brawn kiteytti.

Lue myös:

    Uusimmat