F1-lähtöjärjestys: Yksi tuntuva fakta povaa Max Verstappenille MM-titteliä – Valtteri Bottakselta räikeitä temppuja?
Red Bullin Max Verstappen lähtee paalupaikalta sunnuntain Abu Dhabin kisaan, joka ratkaisee sekä kuljettajien että valmistajien MM-tittelin kohtalon. Verstappenin MM-voittoa tukee tuntuva fakta. Iso kysymysmerkki liittyy kisan alkuun.
Verstappen nappasi paalupaikan selvällä erolla muihin nähden. Aika-ajon kakkonen Lewis Hamilton jäi hollantilaisesta lähes neljän kymmenyksen (+0,371) päähän.
Kuljettajien MM-sarja saa herkullisen huipennuksen, sillä eturivissä olevat Verstappen ja Hamilton ovat tällä hetkellä tasapisteissä kuljettajien taulukon kärjessä. Se kumpi kerää enemmän pisteitä sunnuntain kisassa on mestari.
Mikäli kumpikaan heistä ei saa pisteitä, on Verstappen ykkönen. Ratkaisevana elementtinä toimii tuolloin kisavoittojen määrä.
Raa’an nopeuden lisäksi Verstappenin voittoa tukee kova tilastofakta. Edelliset kuusi Abu Dhabin kisaa on voitettu paalupaikalta.
Tuorein ykkössija meni juurikin nykyiselle paalumiehelle eli Verstappenille.
Merkittävä ero
Verstappenin lauantaihin mahtui erikoisia ja dramaattisia käänteitä. Hollantilaiskuljettaja lukitsi jarrunsa aika-ajon toisessa osiossa, pilaten käytössä olleet keskikovan seoksen renkaansa.
Verstappen tykitti aika-ajon toisen osion pohja-ajan pehmeän seoksen kumeilla. Tämä tarkoitti sitä, että hän lähtee Mercedes-kuskeihin nähden poikkeavalla rengastaktiikalla sunnuntain kisaan.
Hamilton nojaa mediumeihin eli keskikovaan seokseen.
– Max on nopea kuuden tai seitsemän kierroksen ajan. Toki, jos hän pystyy pitämään renkaistaan huolta, emme saa niin suurta hyötyä. Mutta voimme venyttää ensimmäistä vetoamme. Voimme myös valita erittäin aggressiivisen taktiikan ja antaa sillä heille painetta, Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff pohti.
Ilman isompia kolareita ja kolhuja, rengastaktiikka määrittelee merkittävää asemaa sunnuntain voittotaistelussa. Siihen Mercedeksellä on lähtökohtainen etu, ellei Hamilton jumitu ruuhkaan kilpailun alkuvaiheilla.
Bottakselta poikkeuksellisia temppuja?
Mercedeksen Valtteri Bottas koki pahan pettymyksen lauantain aika-ajossa. Suomalainen jäi vasta kuudenneksi aika-ajon päätösosiossa.
Tämä tietää sitä, että hän on joka tapauksessa ruuhkan keskellä kisan alkuvaiheilla.
Suomalaiskuski väläytteli aika-ajon jälkeen ronskeilla tempuilla.
Bottas julisti jo viikonlopun alla, että hän on valmis tekemään ”mitä tahansa” Hamiltonin kuljettajien ja Mercedeksen valmistajien maailmanmestaruuden eteen.
Bottas jakoi konkretiaa lauantaina.
– Olen valmis uhraamaan optimaalisen kisataktiikan titteleitä varten, Bottas huikkasi The Racen mukaan.
Tämä tarkoittaa sitä, että Bottas on valmis hidastelemaan Verstappenia tämän varikkopysähdyksen jälkeen.
Se taas olisi poikkeuksellisen ronski temppu.
Bottas teki jo yhden tempauksen Saudi-Arabiassa, kun hän pidätteli Verstappenia turva-autoikkunan aikana. Tuolloin taustalla oli se, että Bottas halusi tehdä tilaa tallikaverinsa Hamiltonin takana, jotta hän ei menetä aikaa varikolla.
– Haluan, että voitamme molemmat tittelit ennen kuin lähden. Joten aion antaa oman osani taisteluun, Bottas totesi.
Abu Dhabin GP:n lähtöjärjestys:
(S = pehmeä rengasseos, M = keskikova)
1. Max Verstappen, Red Bull (S) | |
2. Lewis Hamilton, Mercedes (M) | |
3. Lando Norris, McLaren (S) | |
4. Sergio Perez, Red Bull (S) | |
5. Carlos Sainz, Ferrari (S) | |
6. Valtteri Bottas, Mercedes (M) | |
7. Charles Leclerc, Ferrari (S) | |
8. Yuki Tsunoda, AlphaTauri (M) | |
9. Esteban Ocon, Alpine (S) | |
10. Daniel Ricciardo, McLaren (S) | |
11. Fernando Alonso, Alpine | |
12. Pierre Gasly, AlphaTauri | |
13. Lance Stroll, Aston Martin | |
14. Antonio Giovinazzi, Alfa Romeo | |
15. Sebastian Vettel, Aston Martin | |
16. Nicholas Latifi, Williams | |
17. George Russell, Williams | |
18. Kimi Räikkönen, Alfa Romeo | |
19. Mick Schumacher, Haas | |
20. Nikita Mazepin, Haas |
Uusimmat
-
13:18
Päävalmentaja avaa Iivo Niskasen yllätysratkaisun taustoja – merkittävä ero viime vuoteen
-
13:18
Uutta tietoa Espoon tulipaloista – nuorin epäilty 11-vuotias
-
13:15
Lähde: SM-liigan 20-vuotias maalipyssy teki NHL-sopimuksen
-
13:06
Leijonien ykkösketjuun iso muutos, Konsta Helenius jää rannalle – tällaisia muutoksia Leijonat tekee Prahassa
-
13:04
Lehti: EBU sakotti Ukrainan euroviisuedustajia poliittisista t-paidoista
-
12:29
F1-kuski teki monivuotisen jatkosopimuksen
-
12:19
Poliisioperaatio Santahaminan varuskunta-alueella – yksi henkilö loukkaantunut
-
12:17
Venäjän Zaharova uhoaa jälleen
-
12:09
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän takseihin – näin kävi
-
12:02
Leijonien seuraava vastustaja antoi myrskyvaroituksen – tajuton temppu sai pelaajat sekaisin: "Mahdoton uskoa"
-
12:02
Archie Cruzia syytetään neljästä rikoksesta
-
12:00
Alkon parhaat hanaviinit 2024! Asiantuntijat ylistävät hinta-laatusuhdetta
-
12:00
Rajan reserviläisiä voidaan pian määrätä turvaamaan itärajaa – uusi laki tekeillä pikavauhtia
-
11:59
Valiokunta esittää uuden alkoholilain hylkäämistä – Päivi Räsänen kannattaa päätöstä
-
11:57
Orpo tapaa eduskuntaryhmien johtoa käännytyslaista
-
11:42
Tässä kunnossa murha-auto oli löytymisen jälkeen – perheenäiti kuoli häkämyrkytykseen paljon julmemman suunnitelman sijaan
-
11:36
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
11:17
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
11:11
Putinin tuoliruletti on ansa – länttä viety "kuin pässiä narussa"
-
11:11
Iivo Niskanen järjesti yllätyksen
-
Lataa lisää