Ex-vaimonsa kunniamurhaa Kuopiossa yrittänyt mies ylpeili veriteollaan poliisille – "Naisilla on Suomessa liikaa oikeuksia"

Järjestöt: Suomessakin on tapahtunut niin sanottuja kunniamurhia – joskaan"ei virallisesti" 2:59
Järjestöt kertovat: Suomessakin on tapahtunut niin sanottuja kunniamurhia – joskaan "ei virallisesti"

Afganistanilaiselle 39-vuotiaalle miehelle luettiin maanantaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa syyte murhan yrityksestä. Mies ei hyväksynyt avioerotilannetta ja päätti kostaa entiselle vaimolleen.

Veriteko tapahtui Kuopiossa toukokuun alussa keskellä katua alkuiltapäivästä. Mies oli matkustanut Jämsästä Kuopioon ex-pariskunnan lasten tapaamista varten.

Mies saapui kaupunkiin mukanaan polkupyörä ja teräosaltaan kymmensenttinen hedelmäveitsi. Tapaamispaikka ja -aika oli sovittu ennalta, mutta syytteen mukaan mies kierteli polkupyörällään noin kilometrin päässä tapaamispaikalta naista etsien. 

Lopulta mies näki naisen ja ajoi hänet pyörällään kiinni. Hän yritti saada naisen puhelimen itselleen, koska halusi tietää kenen kanssa nainen oli puhunut. Ex-vaimo ei antanut puhelintaan vapaaehtoisesti, joten mies kävi naisen kimppuun.

Syytteen mukaan mies oli lyönyt entistä vaimoaan veitsellä selkään, ylävartaloon ja kaulan alueelle useita kertoja. Lisäksi hän oli lyönyt naista käsin päähän ja vartaloon.

Nainen kaatui maahan, mutta mies jatkoi.

Hengenvaarallisia vammoja

31-vuotias uhri sai eri puolille kehoa hengenvaarallisia ja leikkaushoitoa vaatineita vammoja. Teko keskeytyi, kun veitsen terä katkesi ja jäi kiinni naisen selkäydinkanavaan.

Sivulliset ehtivät hätiin. Nainen pääsi ajoissa sairaalaan ja jäi henkiin.

Syyttäjän mukaan kyse oli kostosta. Taustalla oli avioerotilanne, jota mies ei hyväksynyt. Elämänmuutokseen liittyi tapahtumia, jotka olivat miehen mielestään loukanneet hänet kunniaansa ja kulttuuriaan. Hän koki naisen vieneen hänen kunniansa, ja se oli pahinta mitä hänen kulttuurissaan nainen voi miehelle tehdä.

Mies koki, että hänellä on avioerosta huolimatta oikeus saada tietää, kenen kanssa nainen keskustelee tai on tekemisissä. Naiselle annettiin hänen mielestään liikaa oikeuksia Suomessa, ja ex-vaimo oli käyttänyt tätä tilannetta hyväkseen. 

Kuulusteluissa mies ilmoittikin, ettei kadu tekoaan, vaan on siitä ylpeä. Hän piti naisen kimppuun käymistä oikeutettuna ja myönsi tekonsa. 

Teon suunnitelmallisuuden hän sen sijaan kiisti. Mies väitti törmänneensä naiseen sattumalta, ja hedelmäveitsikin oli ollut mukana hedelmien syömistä varten.  Niitä hänen hallustaan ei kuitenkaan löytynyt.

Pyysi mielentilatutkimusta

Mies katsoi vastauksessaan syyllistyneensä korkeintaan pahoinpitelyyn tai tapon yritykseen, ei murhan yritykseen. Hän pyysi pääsyä mielentilatutkimukseen, koska oli aiemmin ollut psykiatrisssa hoidossa. 

Syytetty on ollut vangittuna kiinniotostaan saakka. Syyttäjä hakee hänelle ainakin kahdeksan vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. 

Nainen hakee yhteensä 16 000 euron korvauksia kärsimyksestä ja pysyvistä kosmeettisista haitoista. Puukotuksesta aiheutui muun muassa otsaan syntyi syvä viiltohaava.

Traumaattisen tapahtuman jälkeen nainen muutti toiselle paikkakunnalle ja joutui hankkimaan turvakiellon. Hän on kärsinyt traumaattisen stressireaktion oireista ja joutunut syömään unilääkkeitä teon jälkeen.

Keskisuomalaisen mukaan mies ja nainen tulivat Suomeen turvapaikanhakijoina vuonna 2015. Yksi pariskunnan lapsista oli ilmoittanut vastaanottokeskuksen vartijalle, että hänen isänsä pahoinpitelee äitiä. Rikostutkinnan käynnistäminen johti sakkorangaistuksiin pahoinpitelyistä.

Myöhemmin pari erosi. Miehellä on myös ollut laajennettu lähestymiskielto naista kohtaan.

Lue myös:

    Uusimmat