Ex-ministeri Lindströmin lapsuutta varjosi äidin alkoholismi ja rankka kiusaaminen – yökastelu ei pysynyt salassa luokkatovereilta: "Aina sain turpiini, aina"

Erikoisvieraana entinen ministeri Jari Lindström 14:22
Viiden jälkeen -ohjelman erikoisvieraana entinen ministeri Jari Lindström.

Ex-ministeri Jari Lindström kertoo tuoreessa kirjassaan elämästään ja urastaan, siitä kuinka paperityömies nousi lopulta kahta salkkua kantavaksi ministeriksi.

Kirjassa keskitytään Lindströmin kohtaamiin ihmisiin sekä politiikan kulisseihin, joista yksi kiinnostavimmista kappaleista liittyy perussuomalaisten dramaattiseen puoluekokoukseen kesäkuussa 2017.

Kokouksen jälkipuinti pysyi medialta piilossa ja päätyi perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamiseen, Sinisen puolueen syntyyn ja siihen, kuinka entisestä työministeristä tuli työtön työnhakija. 

Lindström aloittaa tarinansa kuitenkin elämänsä alkutaipaleelta. Hän kertoo yksityiskohtaisesti, millaista elämä Kuusankosken ja Voikkaan paperitehdaskaupungissa oli. 

Kun Lindström oli 9-vuotias, hänen vanhempansa erosivat. Hän kertoo ajan ennen eroa olleen jo "kauheaa", mutta isän löydettyä uuden puolison kolme veljestä jäivät äidilleen. Äiti piti lapsistaan huolen, mutta alkoholi vei hänet mukanaan.

Aluksi silloin tällöin, mutta sitten hän saattoi olla poissa useita päiviä. Valvoin öitä ja odotin äitiä kotiin reissuiltaan. Kun hän sitten vihdoin tuli, hän oli usein erittäin huonossa kunnossa. Joskus kuulimme huhua hänen olinpaikastaan, ja muistan hakeneeni hänet ainakin kertaalleen eräästä ryyppyremmistä kotiin. Oman vanhempansa näkeminen humalassa on sokki. 

Lindström joutui koulussaan kiusatuksi. Yksi syy oli se, että hän kärsi yökastelusta ala-asteen ja osin yläasteen ajan. Asia ei jäänyt koulutovereilta huomaamatta.

Koska meillä ei ollut vielä Hirveläntielläkään suihkua, oli hygienian kanssa vähän niin ja näin: haisin sille, mitä laskin alleni. Minua kiusattiin hajusta, ja koska en antanut periksi vaan yritin puolustaa itseäni, jouduin jatkuvasti tappeluihin. Ja aina sain turpiini, aina. 

Yläasteen aikana Lindström oli antanut fyysisesti takaisin kiusaajilleen. Yläasteen aikana alkoi henkinen väkivalta ja kuiskuttelu. Hän kuvailee ajanjaksoa helvetilliseksi. 

Vanhempieni avioeron ohella vuosia jatkunut koulukiusaaminen on yksi merkittävimmistä asioista, joka on muokannut minusta sellaisen kuin olen: puolustan omiani enkä päästä ihmisiä helposti lähelle. 

Kursiivilla merkityt sitaatit ovat suoria lainauksia Jari Lindströmin kirjasta Syvään päähän - Muistelmani (WSOY 2020).

Lue myös:

    Uusimmat