EU:n tietosuojauudistus etenee: Sosiaalisen median kielto alle 16-vuotiailta askeleen lähempänä

Uutisoimme aikaisemmin tällä viikolla, että EU:ssa suunnitellaan kiristystä tietosuoja-asetukseen, joka kieltäisi sosiaalisen median käytön alle 16-vuotiailta ilman vanhempien suostumusta. Uudistus on edennyt askeleen lähemmäs sen hyväksymistä.

Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ovat päässeet sopuun EU:n tietosuojauudistuksesta. Uudistuksen sisältö on tarkoitus vahvistaa tänään Brysselissä ja asia sinetöidään EU:n ministerineuvostossa lähiviikkoina.  

Uudistuksesta on neuvoteltu jo lähes neljä vuotta.  

EU:n tietosuojapakettiin kuuluu yleisesti sovellettava tietosuoja-asetus ja direktiivi, jota lainvalvonta- ja oikeusviranomaiset soveltavat käsitellessään henkilötietoja muun muassa rikosten torjumista, tutkimista, selvittämistä ja syytteeseenpanoa tai rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanoa varten. 

Molempia säädöksiä aletaan soveltaa vuonna 2018.  

Asetus rajoittaa esimerkiksi lasten henkilötietojen käsittelyä ilman vanhempien suostumusta. Alle 16-vuotiaat eivät voisi uudistuksen mukaan käyttää sosiaalista mediaa ilman vanhempien lupaa. Jäsenvaltio voi päättää myös alemmasta ikärajasta, alimmillaan se voi olla 13 vuotta. 

Lisäksi uudistuksesta aiheutuu kustannuksia suomalaisille yrityksille, koska niille tulee velvollisuus nimittää tietosuojavastaava ja velvollisuus ilmoittaa tietoturvaloukkauksista. Jo nykyisin esimerkiksi apteekit ja terveydenhuoltoalan yritykset ovat velvollisia nimeämään tietosuojavastaavan.

Lue myös:

    Uusimmat