Etiopia pidättänyt kymmeniä terroriepäiltyjä

Ihmisoikeusjärjestö on syyttänyt muun muassa Etiopiaa ja Yhdysvaltoja salaisesta operaatiosta, jolla pyritään saamaan kiinni ulkomaisia islamisteja.

Etiopian viranomaiset ovat kertoneet pidättäneensä yli 40 terrorismista epäiltyä. Heidät kaikki on otettu kiinni Somaliassa, ilmoittaa Etiopian ulkoministeriö.

Pidätettyjen joukossa on lähes 20 maan kansalaisia. Paikallinen tuomioistuin päätti, että heistä noin 30 vapautetaan, koska rikoksia pidettiin lievinä. Viisi on jo palautettu kotimaihinsa.

Etiopialaislähteiden mukaan vapautettujen joukossa oli myös ruotsalainen ja tanskalainen.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on syyttänyt Etiopiaa salaisesta operaatiosta ulkomaisten islamistien pidättämiseksi. Järjestö epäilee, että operaatioon osallistuvat myös Kenia, Yhdysvallat ja Somalian väliaikaishallitus.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat