Ethel karkasi kotipihaltaan Englannissa – huimaa vauhtia juokseva naikkonen eksytti poliisitkin: "Sen on pakko olla kauhuissaan"
Karkuun päässyt Ethel-emu oli omilla teillään useamman päivän.
Emulintu nimeltä Ethel pakeni kotipihaltaan Doncasterissa Isossa-Britanniassa 6. elokuuta, kun talolla töitä tehneet rakennusmiehet olivat päästäneet sen vahingossa pois pihalta. Seuraavan viikon maanantaina se viimein löydettiin, kertoo The Sun -sivusto.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Paljon havaintoja eri paikoissa
Ethelin omistaja Kerry Dobson oli pyytänyt ihmisiä auttamaan linnun löytämisessä. Hän oli yhteyksissä poliisiin ja eläinsuojelujärjestöön. Molemmat tahot osallistuivat etsintätöihin.
– Se on ollut pakomatkalla torstaista lähtien ja voi olla missä vain. Sitä päin on heitelty kiviä ja ties mitä. Se ei ole tottunut olemaan ulkona, joten sen on pakko olla kauhuissaan, Kerry kertoi Yorkshire Post -sivustolle.
Karkaamisensa jälkeen emusta tehtiin havaintoja eri paikoissa. Linnun kiinniottaminen osoittautui haasteelliseksi, sillä emut pystyvät kipittämään noin 48 kilometrin tuntivauhtia. Kun Etheliä lähestyi, se pisti juoksuksi ja onnistui pakenemaan
12. elokuuta The Sun uutisoi, että Ethel olisi viimein päätynyt takaisin kotiin. Asiasta kertoi Kerryn ystävä Victoria Robinson-Hewitt. Hänen mukaansa lintu olisi saatu napattua erään koulun pihalla maanantaina 10. elokuuta.
Lähteet: The Sun, Yorkshire Post, Daily Mail
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää